Satatuhatta työskentelee nollasopimuksella
3.6.2019Niin sanotulla nollatuntisopimuksella työskenteli keskimäärin noin 106 000 palkansaajaa viime vuonna.
Niin sanotulla nollatuntisopimuksella työskenteli keskimäärin noin 106 000 palkansaajaa viime vuonna.
Työaikaan liittyviä asioita ei voi noin vain sivuuttaa. Yhteisillä säännöillä on varmistettava mahdollisuus lepoon ja omaan aikaan.
Uusi työaikalaki virtaviivaistaa ja joustavoittaa työn tekemistä. Lain soveltamisen kanssa on syytä olla tarkkana.
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksan mielestä työaikalakiesityksessä on sekä hyvää että huonoa.
Ammatillisen kirjallisuuden lukeminen ja oman alan sosiaalisen median seuraaminen on tavallista töiden jälkeen.
Työmarkkinoilla tilanne on normalisoitunut. Poikkeuksellisessa tilanteessa syntynyt työajan pidennys joutaa mennä.
Työajan seurannallakin on merkityksensä työhyvinvointiin ja työssä viihtymiseen. Voisi kuvitella, että valtaosa työssäkäyvis
Maailmalta kuuluu aloitteita työajan lyhentämisestä. Kukapa ei haluaisi lisätä vapaa-aikaansa, mutta vetäjän roolin ottaminen
Sosiokratia eli itseohjautuva hallinto tekee hierarkiasta matalan. Työntekijät päättävät yhdessä yrityksen asioista. Codenton
Teimme työmaalla viime viikolla porukalla hieman pidempää päivää. Ei kiireen takia, vaan teimme etukäteen vap