Anarky Labs loi heijastusnäytön droonien lentäjille
1.12.2023Lisätyn todellisuuden ominaisuudet miehittämättömiin aluksiin helpottavat viranomaisten etsintä- ja pelastustehtäviä.
Lisätyn todellisuuden ominaisuudet miehittämättömiin aluksiin helpottavat viranomaisten etsintä- ja pelastustehtäviä.
Kasvava yhtiö palkkaa väkeä, mutta amerikkalaisin opein odotukset voivat olla työntekijälle kovat.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä avaa keinoja valtiontalouden tasapainottamiseksi.
Suomen hallitus perustelee työelämäuudistuksia Ruotsin mallilla, mutta Ruotsissa malli on vaakalaudalla.
Hernepussin hakemiseen ei tarvita enää ihmisen kykyjä ja ymmärrystä.
Liikkuva kuva syntyy entistä helpommin luovan tekoälyn avulla.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV käyttää tilastollisia menetelmiä kartellitapausten paljastamiseksi.
Raitiolinja 15 otettiin käyttöön lauantaina, mutta insinööreillä riittää projektin parissa töitä yli 40 vuotta.
Suomessa neuvotellaan 450 henkilön irtisanomisesta.
Tietokonepelien kolmiulotteisista maailmoista tuttu alusta soveltuu digitaalisen mittariston kehittämiseen.