Maailmalta kuuluu aloitteita työajan lyhentämisestä. Kukapa ei haluaisi lisätä vapaa-aikaansa, mutta vetäjän roolin ottaminen on vaikeaa.
Britannian ammattiliittojen keskusjärjestö TUC esitteli syyskuussa vision vapaa-ajan lisäämisestä. Teknologinen kehitys nostaa työn tuottavuutta niin paljon, että vielä tämän vuosisadan aikana ihmiset voivat tehdä nelipäiväistä työviikkoa nykyisellä palkalla.
Visiota kommentoinut professori Gregor Gall ennustaa, että jos pian koittava Brexit vahingoittaa maan taloutta ja aiheuttaa massoittain irtisanomisia, työväestö kerääntyy kadulle. Liikehdintä johtaa työn jakamiseen tasaisesti väestön kesken ja tuo saarivaltioon nelipäiväisen työviikon.
Ajatus työajan lyhentämisestä ei ole jäänyt vain palkansaajien tavoitteeksi. Keväällä uusiseelantilainen lakiasiaintoimisto Perpetual Guardian päätti lyhentää työntekijöidensä työviikon nelipäiväiseksi entisellä palkalla.
Kokeilun aikana työn tuottavuus parani selvästi, kun vapaa-aika lisääntyi. Ne työntekijät, jotka eivät halunneet ylimääräistä vapaapäivää, saivat ajoittaa työmatkansa ruuhkien ulkopuolelle, mikä lisäsi päivittäistä vapaa-aikaa.
Parin kuukauden kokeilun tulokset olivat hyviä sekä työntekijöiden että työnantajan mielestä, ja kokeilu saattaa saada jatkoa.
Työn tuottavuus paranee myös kuusituntisella työpäivällä. Sitä kokeiltiin pari vuotta sitten Ruotsissa Svartedalensin vanhainkodissa, jossa hoitajien vuorot lyhennettiin entisellä palkalla kuusituntisiksi. Vuoden mittainen kokeilu ei saanut jatkoa, koska se oli hyvistä tuloksistaan huolimatta kallis. Se on ymmärrettävää hoitotyössä, koska vanhainkodissa henkilökunnan on oltava paikalla kaiken aikaa.
Suomessa on utopistista odottaa, että valtio lyhentäisi työviikkoa kansallisesti. Muistissa on hallituksen painostuksesta ajettu työaikaa pidentänyt kilpailukykysopimus. Työnantajajärjestötkään tuskin innostuvat alakohtaisesta lyhennyksestä.
Silti jo nyt joissakin konsultti- ja ohjelmistoyrityksissä tehdään käytännössä nelipäiväistä työviikkoa. Neljä päivää puurretaan asiakkailla ja viides vietetään omalla toimistolla osin pingispöydän ääressä.
Siksi suunnannäyttäjäksi kotimaassa osoittautuu todennäköisesti yksittäinen tietotyötä teettävä yritys. Sellaisessa työntekijät pystyvät järjestämään tehtävänsä niin, että ne tulevat tehtyä neljässä päivässä ilman ylityötä. Sellaiset työpaikat työllistävät muun muassa insinöörejä.
Arvelen, että ensimmäinen voi olla jokin hyvää työnantajakuvaa vaaliva, mainevertailuissa menestynyt yritys, kuten Reaktor tai Supercell.
Edelläkävijän palveluksessa kalenteri menee uusiksi. Tänään on keskiviikko, huomenna perjantai!
Janne LuotolaInsinööriliiton tiedottaja