Aivoterveys ei ole vain terveyskysymys
25.6.2026Suomi-Areenan mielen ja aivojen hyvinvointia tarkastelleessa keskustelussa painotettiin suomalaisten aivoterveyden vahvistamisen olevan myös kansantaloudellinen kysymys.
Suomi-Areenan mielen ja aivojen hyvinvointia tarkastelleessa keskustelussa painotettiin suomalaisten aivoterveyden vahvistamisen olevan myös kansantaloudellinen kysymys.
Insinööriliiton järjestämässä paneelissa katsottiin optimisesti tulevaan: yhdenvertaisuuden lisääntymistä ei pystytä pysäyttämään, vaan se jatkaa voittokulkuaan, vaikkakin hitaasti.
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin voimaantulon takaraja tuli ja meni. Viivyttelystä huolimatta palkka-avoimuutta tarvitaan.
Tekoälyagenttien itsenäisyys kasvaa, mikä kasvattaa työntekijän painetta kehittää osaamista muun muassa Elisalla.
Palkansaajakeskusjärjestöt painottavat, että viranomaisen antama drooniuhka pitää ottaa vakavasti.
Kaiken järjen mukaan kokemuksen pitäisi kasvattaa ihmisen arvoa työmarkkinoilla, mutta tekniikan alan korkeakoulutetuilla asia on päinvastoin. Riskit työttömyyteen kasvavat iän karttuessa.
Muutosneuvotteluissa on pidettävä huolta henkilöstön sitoutumisesta ja työmotivaatiosta. Siihen on omat keinonsa.
Naisten osuus johtajista on noussut yli 40 prosenttiin.
Tekoälystä puhutaan neljäntenä teollisena vallankumouksena. Selvää on, että se muuttaa työmarkkinoita, mutta vielä ei voi esittää tarkkaa ja varmaa arvioita.
Palkansaajista 45 prosenttia käyttää työpaikallaan tekoälyteknologiaa, selviää työ- ja oikeusministeriön työolobarometrista.