Unikie lastasi automaattisesti Audeja
24.9.2026Kotimainen automaattisen ohjauksen kehittäjä on ohjannut autoja junavaunuihin Ingolstadtissa Saksassa.
Kotimainen automaattisen ohjauksen kehittäjä on ohjannut autoja junavaunuihin Ingolstadtissa Saksassa.
Kerää ja skannaa -palvelun ansiosta asiakkaan ei tarvitse kantaa mukanaan kaupan lukulaitetta.
Tekoäly muuttaa luottamushenkilön työtä, ja työnantajan kanssa pitää sopia, miten tekoälyä käytetään työpaikalla ja kuka vastaa seurauksista.
Uudet sovellukset eivät noudata musiikintekijöiden oikeuksia omiin teoksiinsa.
Kone ei voi kaikessa korvata ihmistä. Tiketti ei ratkaise yksinäisyyttä eikä ihmissuhteita voi ulkoistaa kielimallille.
Tekoälyn avulla kuka tahansa voi läpäistä tenttejä. Koulutuksen uskottavuus on vaarassa, ellei tenttikäytäntöjä muuteta.
Rajavartiolaitos on Merivoimien ja useiden yritysten kanssa testannut uudenlaista havaintolaitteistoa merellä.
Tekoälyagenttien itsenäisyys kasvaa, mikä kasvattaa työntekijän painetta kehittää osaamista muun muassa Elisalla.
VR on ottanut Pieksämäellä käyttöön uuden junakaluston pyöräkertojen kunnossapitokeskuksen ja modernin pyöräkertasorvin.
Tampereen Sulkavuoreen valmistunut keskuspuhdistamo käyttöönotettiin syksyllä 2025. Uuden laitoksen optimointi on pitänyt insinöörin kiireisenä.