Insinööri-lehti vapaalla

Insinöörit tekevät työasioita vapaa-ajalla

Ammatillisen kirjallisuuden lukeminen ja oman alan sosiaalisen median seuraaminen on tavallista töiden jälkeen.

Insinööriliiton työmarkkinatutkimus osoittaa, että insinöörit tekevät työhön liittyviä asioita omalla ajallaan. Heistä lähes puolet lukee oman ilmoituksensa mukaan vapaa-aikana ammattikirjallisuutta tai -lehtiä. Yhtä moni seuraa alaansa sosiaalisesta mediasta.

– Insinöörit haluavat kehittää osaamistaan myös vapaa-ajalla. Vaikka työnantajankin kuuluu panostaa työntekijöidensä osaamisen kehittämiseen, insinöörien mielestä osa kouluttautumisen vastuusta kuuluu heille itselleen, tulkitsee Insinööriliiton työmarkkinatutkija Varpu Multisilta.

Ammattikunnasta 11 prosenttia on osallistunut työnantajan kumppaneiden, alihankkijoiden ja asiakkaiden tilaisuuksiin. Kymmenen prosenttia on osallistunut tutkintotavoitteiseen koulutukseen ja yhdeksän prosenttia on tuottanut sisältöä alansa sosiaaliseen mediaan.

– Syy työnantajan kumppaneiden tilaisuuksiin osallistumiseen on kyselyn perusteella mahdollisuus osaamisen kehittämiseen, Multisilta täsmentää.

Muutama prosentti insinööreistä osallistuu vapaalla oman alansa seminaareihin tai konferensseihin, työpaikkansa haastaviin projekteihin, kaupallisen järjestäjän tilaisuuksiin tai työpaikkansa sisäisiin kehityshankkeisiin. Pari prosenttia on toiminut asiantuntijaluennoitsijana tai kouluttajana ja osallistunut uravalmennukseen tai mentorointiin esimerkiksi valmentajana.

Ammatillisen kirjallisuuden ja sosiaalisen median seuraaminen vapaa-ajalla korostuu tietotekniikan palvelualan yritysten työntekijöillä. Työnantajan kumppaneiden tilaisuuksissa käyvistä suuri osa on muiden yksityisten yritysten työntekijöitä. Tutkintotavoitteiseen koulutukseen osallistuu tavallisesti julkisen sektorin työntekijä.

Tiedot perustuvat työmarkkinatutkimukseen, jonka Insinööriliitto teki viime vuoden lokakuussa. Siihen vastasi reilut 8 500 insinööriä.

Kuva: kasto80/Mostphotos