Joustotyön kaksi puolta
22.1.2020Joustotyö nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Joustotyö tai ei, työantajalla on edelleen velvoite huolehtia jaksamisesta.
Joustotyö nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Joustotyö tai ei, työantajalla on edelleen velvoite huolehtia jaksamisesta.
Työaikalakiin tuli vuodenvaihteessa useita muutoksia. Työaikapankki on mainittu ensi kertaa laissa.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN on asettanut ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kiellon teknologiateollisuudessa sekä konsultti- ja suunnittelualalla työskenteleville ylemmille toimihenkilöille.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tekemän päätöksen mukaan työntekijän työsopimukseen kirjattua työaikaa ei voi pidentää kilpailukykysopimuksen mukaisen työajanpidennyksen nojalla.
Työpäivä, sen mitta ja työn tekemisen tarkoitus vaihtelevat. Yhdelle ei riitä mikään, työ on kaikki, toinen löytää merkityksen muulta.
Teollisuuden palkansaajat TP linjasi eilisessä kokouksessaan yhteisiä tavoitteita tuleviin työehtosopimusneuvotteluihin.
Suomi 2019: poliitikoilta kaivataan visioita tulevaisuudesta, mutta kun niitä esittää, häntä kohdellaan kuin haavemaailmassa elävää lasta.
Ilmaisten lisätuntien teettäminen sopi edunvalvontajohtajan muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen.
Pelialan ammattiliitto Game Makers of Finland tutki palkkakyselyn yhteydessä myös ylitöiden tekemistä.
Niin sanotulla nollatuntisopimuksella työskenteli keskimäärin noin 106 000 palkansaajaa viime vuonna.