Terveysaiheiset huijaukset kasvussa
25.3.2025Terveysaiheiset huijausviestit ovat yleistyneet Suomessa, kertoo Suomen Telemarkkinointiliitto.
Mielenterveyden tukeminen työelämässä ylittää puoluerajat, mutta hallituksen ja opposition painotuksissa on eroa.
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
Aikapaine koetaan Suomessa toiseksi yleisimmäksi työturvallisuusriskiksi, kertoo Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tutkimus.
Terveysaiheiset huijausviestit ovat yleistyneet Suomessa, kertoo Suomen Telemarkkinointiliitto.
Maanpuolustuksen Insinöörit ja kymmenen muuta turvallisuusalan järjestöä vaatii valtiosektorille yleisen linjan mukaisia 7,8 pro
Maanmittari odottaa, että Rupertin kaivos pääsee vauhtiin Sodankylässä.
Ylemmille toimihenkilöille ei ole toistaiseksi herunut samaa kuin muille henkilöstöryhmille.
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Lakko on viimeinen keino, jolla ylemmät toimihenkilöt pyrkivät saamaan yleiskorotuksen.
Ennen sähköntuotanto sovitettiin kulutukseen, nyt kulutus sopeutuu tuotantoon hintajouston avulla.
Liikunnan ja ruutuajan määrä lapsuudessa ja nuoruudessa ovat yhteydessä mielenterveyteen nuoruusiässä.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!