Lihaa luiden ympärille
5.11.2025Suomi tarvitsee lisää osaamista. Kaksitoista ammattikorkeakoulua esitteli mallin, miten ammatillista tohtoritutkintoa voisi pilotoida.
Suomi tarvitsee lisää osaamista. Kaksitoista ammattikorkeakoulua esitteli mallin, miten ammatillista tohtoritutkintoa voisi pilotoida.
Vaasan ammattikorkeakoulu sai ABB:ltä Yumi-robotin opetuskäyttöön.
Muutoksen kiihtyminen kasvattaa yritysten tarvetta kouluttaa työntekijöitään.
Ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutus herättää tunteita, puolesta ja vastaan. Tavoitteena on lisätä suomalaisten osaamista.
Kirjoitan, siis olen. Tekoälyn avulla syntyy kelpo tekstiä sekunneissa, mutta kuulostaako teksti minulta vai koneelta?
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto toisi rakennusten suunnittelijoille entistä laajempia mahdollisuuksia.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on luonnollinen välivaihe ammattitaidon kehittämisessä ja polku myöhemmin mahdolliseen AMK-tohtorin tutkintoon.
Sähkö- ja automaatiotekniikkaa voi oppia myös pakohuoneiden avulla.
Suomen opiskelijakuntien liitto Samok on huolissaan suomalaisten koulutustasosta. Maan hallitus päätti puoliväliriihessä heikentää koulutuksen laatua ja saavutettavuutta.
Lapin ammattikorkeakoulu sai valtioneuvostolta logistiikan koulutusvastuun.