Otsikko viittaa ikiaikaiseen kysymykseen insinöörin ja ratakiskon välisestä erosta. Vanha vitsi voi joitakin edelleen naurattaa. Sen sijaan eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan viime viikolla esittämät muutokset uuteen työaikalakiin eivät kaikilta osin naurata.
Valiokunta esitti, että työaikalakia ei sovellettaisi työhön, joka tehdään kokonaan tai lähes kokonaan muualla kuin kiinteässä työpisteessä, työ on luonteeltaan liikkuvaa tai sellaista, jonka työaika määräytyy suurelta osin työntekijän suoraan asiakkaan kanssa sopimien aikataulujen mukaan. Valiokunnan mielestä tällaiset työt ovat työnantajan valvonnan ulottumattomissa.
Vaikka mietinnön esimerkeissä käytettiin kauppaedustajan ja kiinteistönvälittäjän työtä, voi työnantaja yrittää tulkita soveltamisrajausta niin, että myös monet insinööreille ja tietoalan ammattilaisille tyypilliset työt jäisivät työajan ulkopuolelle.
Sinänsä pidän erikoisena, että juuri työelämä- ja tasa-arvovaliokunta esitti tällaista muutosta soveltamisrajaan. Onko valiokunnan mielestä yritykseen työsuhteessa oleva työntekijä tasaveroisessa neuvotteluasemassa asiakasyrityksen kanssa? Voiko liikkuvaa työtä tekevä tarkastusinsinööri itsenäisesti päättää, milloin missäkin kohteessa tekee katselmoinnin? Edistääkö tasa-arvoa se, että työnantajat alkavat kenties suosia sellaisia asiantuntijoita, jotka suostuvat jäämään työaikalain ulkopuolelle?
Työ ei saa läikkyä vapaa-ajalle.
Pidän myös valiokunnan perustelua ”valvonnan ulottumattomissa” olemisesta ontuvana. Nykyisellä tekniikalla työaikakirjaukset voidaan tehdä missä ja milloin tahansa.
Oli valiokunnan mietinnössä hyvääkin. Siinä kiinnitettiin huomiota joustotyön riskeihin.
Uuden työaikalain mukaan työnantaja ja työntekijä saavat sopia joustavasta työajasta silloin, kun vähintään puolet työntekijän työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itse päättää. Joustotyöajan katsotaan soveltuvan erityisesti vaativaan asiantuntijatyöhön.
Joustotyösopimuksessa työntekijä saa itse päättää työpäivien pituudesta. Sen sijaan viikkotyöaika saa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana.
Myös joustotyössä työaikaa seurataan. Työntekijä ilmoittaa työnantajalle kuukausittain viikon tarkkuudella tehdyt työtunnit sekä viikkolevon, jotka työnantaja kirjaa työaikakirjanpitoon. Työnantajan velvollisuutena on varmistaa, että työaika tasoittuu tasoittumisjakson aikana sovittuun määrään.
Valiokunta – mielestäni varsin aiheellisesti – tähdentää työtehtävien ja tavoitteiden mitoittamista niin, ettei joustava työaika johda työntekijän ylikuormittumiseen ja mahdollisten ylityösäännösten kiertämiseen. Pitkä tasoittumisjakso sallii pitkät ja kuormittavat viikkotyöajat, jotka voivat heikentää työntekijän toimintakykyä ja altistaa tapaturmille ja sairastumiselle.
Työaikalakiin ehdotetuilla muutoksilla pyritään varmistamaan joustavat työaikajärjestelyt erilaisten yritysten ja työnantajayhteisöjen tarpeisiin sekä toisaalta helpottamaan työntekijöiden työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Mutta pitää olla erittäin tarkkana, miten työtä ja muuta elämää sovitetaan yhteen.
Minusta ne pitää nimenomaan erottaa, pitää erillään. Työ ei saa läikkyä vapaa-ajalle, kuten valitettavan usein tapahtuu. Näin tapahtuu, koska otsikossa mainittu insinöörikin on matkan varrella opetettu tai pakotettu joustamaan.
Minna Anttonen
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
