Anna aivoillesi kesäloma
13.7.2022Ihmisen sisäinen kello ja vuorokausirytmi eivät aina astele samaan tahtiin. Uni ei ole tule pakottamalla, mutta omaan päivärytmiin voi vaikuttaa.
Ihmisen sisäinen kello ja vuorokausirytmi eivät aina astele samaan tahtiin. Uni ei ole tule pakottamalla, mutta omaan päivärytmiin voi vaikuttaa.
Peruna on herrojen ja rahvaan herkku etenkin juhannuksena. Peruna on ollut myös tärkeä osa kansan ruokahuolta ja elintarvikeomavaraisuutta.
Joskus elämässä ammattilaisen apu on tarpeen. Vahinkoja ja onnettomuuksia tapahtuu, työelämässäkään kaikki ei suju suunnitellulla tavalla.
Hyvistä uutisista kannattaa ottaa ilo irti. THL:n ennusteet eivät osuneet kohdilleen, mutta mitä väliä sillä on, kun on kesä edessä.
Työporukkamme on vähitellen ja vähin äänin palannut kesälaitumilta takaisin sorvin ääreen. Kun kesä oli sä