Junioritiimeistä avain osaajapulaan
31.5.2022Akava Worksin selvitys kartoitti keinoja, joilla työttömät saisivat töitä.
Akava Worksin selvitys kartoitti keinoja, joilla työttömät saisivat töitä.
Vastavalmistuneita työttömiä on vähiten kymmeneen vuoteen, ja avoimia työpaikkoja on paljon.
Samalla, kun talous kasvaa, inflaatio voimistuu. Korkeakoulutettujen työttömyys huolestuttaa Uudellamaalla.
Kuluttajat ja palvelujen tuottajat vilkastuvat, kun koronarajoituksia aletaan purkaa.
Työnantajat kertovat haluavansa neuvotella työn ehdoista ilman luottamushenkilöä.
Opiskelijoiden mielestä korkeakoulun järjestämään opetukseen pitää pystyä osallistumaan etäyhteydellä.
Etä- ja läsnätyön joustava yhdistäminen parantaa työn tuottavuutta ja hyvinvointia.
Korkeasti koulutetut, perheelliset ja hieman alle 40-vuotiaat miehet ovat hyvin edustettuina niiden joukossa, jotka ovat saaneet osakkuuden yrityksestä.
Akava Works arvioi Suomen talouden kasvavan 1,2 prosenttia ensi vuonna ja vielä enemmän seuraavana.
Lähes jokaisella ylempien toimihenkilöiden työpaikalla tehdään paikallinen sopimus.