Insinööri-lehti talous

Talouskasvu notkahtaa vain ensi vuonna

Akava Works arvioi Suomen talouden kasvavan 1,2 prosenttia ensi vuonna ja vielä enemmän seuraavana.

– Talouden veto hidastuu vuoden 2020 aikana merkittävästi. Kulutus on kasvun moottori, kun taas viennin lisäys vaimentuu ja investointien nousu pysähtyy. Kasvun hidastuminen rajoittaa huomattavasti työmarkkinoiden imukykyä, ennustaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Maailmantalouden lähivuosien näkymät ovat vaimentuneet kuluvan vuoden aikana. Talouskasvu näyttää hidastuvan ensi vuonna niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

– Onneksi uuden taantuman uhka Euroopassa on kutistunut, kun Saksa ja Iso-Britannia palasivat vaatimattomaan kasvuun toisen neljänneksen notkahduksiensa jälkeen. Odotamme kasvun nopeutuvan hieman uudelleen vuonna 2021, Sorjonen jatkaa.

Korkeakoulutettujen työttömyys väheni kuluvan vuoden alkuun saakka. Sen jälkeen työttömyys ei ole enää vähentynyt. Suomessa oli lokakuun lopussa runsaat 33 000 työtöntä korkeakoulutettua. Työttömyys on kasvanut yhden prosentin vuoden takaisesta.

TKI-panostusten kasvun näkökulmasta korkeakoulutettujen työttömyyden nousu ei lupaa Akava Works -ajatuspajan tänään julkaiseman arvion perusteella hyvää.

– Talousnäkymien ja korkeakoulutettujen työttömyystilanteen heikentyminen herättävät huolen, panostetaanko Suomessa riittävästi osaamiseen perustuvaan kasvupotentiaaliin. Korkeakoulutettujen työttömyys ja vähäiset TKI-panostukset ovat huolestuttava yhdistelmä, Sorjonen kiteyttää.

Teollisuuden luvut hiljenivät

Tilastokeskus ilmoitti tänään, että teollisuuden uudet tilaukset laskivat lokakuussa. Tuotanto on tältä vuodelta vielä kasvanut.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli lokakuussa 12,6 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-lokakuun aikana tilaukset vähenivät 1,1 prosenttia edellisvuodesta.

Yritykset saivat lokakuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kemianteollisuudessa, jossa tilaukset kasvoivat seitsemän prosenttia vuodentakaisesta. Muilla teollisuuden alatoimialoilla tilaukset laskivat. Paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset laskivat vuodentakaisesta kahdeksan prosenttia ja metalliteollisuudessa 17,4 prosenttia.

Kausitasoitettu teollisuustuotanto laski lokakuussa 0,5 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli lokakuussa 1,6 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tammi-lokakuussa työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 2,0 prosenttia vuodentakaisesta.

Päätoimialoittain tarkasteltuna kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa enimmillään 7,8 prosenttia kaivostoiminnassa ja louhinnassa ja 5,3 prosenttia sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuollossa. Tuotanto väheni enimmillään 6,5 prosenttia sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa.

kuva: Vitalij Sova /Mostphotos