Kesäpäivä Tekniikan museossa herätti ajattelemaan
2.7.2024Insinööriliiton kesäkiertue rantautui Vantaanjoen suulle Helsinkiin kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Lauantaiaamuna Tekniikan
Insinööriliiton kesäkiertue rantautui Vantaanjoen suulle Helsinkiin kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Lauantaiaamuna Tekniikan
Tekoäly ja sen käyttö mahdollisuuksineen ja haasteineen oli vahvasti läsnä Insinööriliiton Tulevaisuus on tämän päivän tiedettä -seminaarissa tiedekeskus Heurekassa.
Rakennusarkkitehtien koulutus tuotti hyviä tuloksia, joita päästiin juhlimaan. Rakennusarkkitehdeissa yhdistyvät boheemisuus ja tarkkuus.
Perustulo, toimiva julkinen liikenne ja elinikäinen oppiminen ovat nurmijärveläisen Nelli Piikkilän keskeiset vaaliteemat kevään eduskuntavaaleissa.
Lapsilla on ehdokkaan mielestä paremmat eväät koulunkäyntiin ja elämään, kun kummallakin vanhemmalla on mahdollisuus osallistua kasvatukseen.
Koulutus, väestönkasvu, omavaraisuus ja velkaantuminen ovat eduskuntavaaliehdokkaan mielestä maan suurimpia haasteita.
Nuorten pitää ehdokkaan mielestä saada sujuva väylä liikuntaharrastusten pariin, ja yhteiskunnan tulee tukea maanpuolustukseen liittyviä vapaaehtoistöitä.
Jari Tuikkala oli selvästi nopein kuljettaja viime torstaina Vantaan Hakkilassa ajetussa Insinööriliiton Grand Prix’ssa.
Iloisista liiton jäsenistä ja heidän perheenjäsenistään sekä mielekkäästä tekemisestä on tehty kaikille onnistunut perhepäivä. Kiitos päivästä, kuului monen suusta.
Insinöörit juoksivat ja kannustivat kilpailijoita Juoksukarkeloissa.