Mikko Sormunen tervehti valmistuneita.
Verkosto tuo huvia ja hyötyä.
Valmistuneet nostivat maljaa.
Insinööri-lehti

Rakennusalan koulutus oli menestys

Rakennusarkkitehtien koulutus tuotti hyviä tuloksia, joita päästiin juhlimaan. Rakennusarkkitehdeissa yhdistyvät boheemisuus ja tarkkuus.

28 aloittanutta tekniikan opiskelijaa, 24 tavoiteajassa valmistunutta. Paikalla Rakennusarkkitehtikillan ja Insinööriliiton valmistuvien juhlassa 21. Aurinkoiset juhlat kesäisessä Suomenlinnassa jatkuvat pitkään. Tämä porukka lähtee suunnittelemaan laadukkaita, luovia ja kestäviä rakentamisen ratkaisuja.  Jotain on tehty oikein Metropolia AMK:n rakennusarkkitehtikoulutuksessa ja erityisesti syksyllä 2019 aloittaneen ryhmän kohdalla.

Insinööriliitto perusti kolme vuotta sitten rakennusarkkitehtien verkoston. Se kokoaa liiton jäsenenä olevia rakennusarkkitehteja ja ra-opiskelijoita, tekee yhteistyötä alan järjestöjen  kanssa, järjestää tapahtumia ja lausuu liiton mielipidettä koulutusalan asioista. Verkosto on tehnyt kumppanuussopimukset kolmen ra-opiskelijoiden killan kanssa. Viimeisimpänä yhteistyörinkiin on liittynyt Metropolian Rakennusarkkitehtikilta.

Jokaisella kumppanuuskillalla eli myös Oulun Arkolla ja Tampereen Tarkalla oli kevätkesällä arvokkaan rennot valmistuvien juhlat. Rakennusarkkitehtiverkoston kummiasiamies Mikko Sormunen toi näihin liiton tervehdykset:

– Ra-porukassa yhdistyy jännällä tavalla boheemisuus ja tarkkuus. Työporukoissa he ovat avainrooleissa. Jos toimistossa arkkitehdin ajatukset karkaavat liian kauas, rakennusarkkitehti palauttaa projektin realismiin. Jos taas insinööri junnaa liian kaavamaisena, ra maalaa suunnitelmiin ilon ja tuoreuden.

Rakennusarkkitehdin tutkinto uudelleen perustettiin vuonna 2014. Työelämään on saatu jo hieman yli 500 valmistunutta. Viimeisen vuoden aikana talonrakennusteollisuuden uudet hankkeet ovat pudonneet romahdusmaisesti. Monessa arkkitehti- ja suunnittelutalossa on tehty henkilöstövähennyksiä. Sormusen viesti vastavalmistuneelle kehottaa laajaan ajatteluun.

– Valmistuneella on erinomainen korkeakoulututkinto. Suomessa tarvitaan laadukasta ja kekseliästä suunnittelua myös rakentamisen ulkopuolella. Työnhaussa osafokus voisi olla myös koneita ja laitteita toteuttavissa firmoissa.

Mikä on ollut Metropolian ra-koulutuksen hyvän läpäisyn salaisuus? Illan aikana ei voi olla huomaamatta ryhmän erinomaista yhteishenkeä. Valmistuneiden lisäksi paikalla oli myös koulutusohjelman kaikki neljä opettajaa. Kevät 2020 muutti opetustavan, mutta tämä porukka löysi tavat oppia yhdessä. Koulutusohjelmassa opinnäytetyöt tehdään eri tavoin. Opiskelijat toteuttavat omaan kiinnostukseen täsmällisesti osuvan työn. Eli opinnäytettä ei tehdä tilauksesta yritykseen, joka usein pidentää aikatauluja.

Insinööriliiton rakennusarkkitehtiverkoston toiminta jatkuu syksyllä yhdessä kiltojen kanssa järjestettävissä aloittavien illoissa. Marraskuussa tarjolla on portfoliokoulutus ja vuodenvaihteessa kesätyöwebinaari. Koulutusta tarjoavissa ammattikorkeakouluissa toimivat killat aikovat toteuttaa rakennusarkkitehtipäivät muutaman vuoden tauon jälkeen. Ne ovat suunnitteilla pohjoisen valkeaan kaupunkiin Ouluun tammikuulle 2024.

Teksti: Mikko Sormunen
Kuvat: Jorma Lehtinen ja Mikko Sormunen