Vielä muutama vuosi sitten teknologiateollisuuden suunta näytti varsin selvältä. Työtä siirrettiin sinne, missä se voitiin tehdä halvemmalla. Digitalisaation piti tehdä työn sijainnista lähes merkityksetön. Nyt geopolitiikka on muuttamassa tätä ajattelua.
Tietoverkot ja niiden sisältämä tieto ovat nousseet osaksi valtioiden turvallisuutta. Samalla yritysten asiakkaat suhtautuvat aikaisempaa tarkemmin siihen, mistä maasta ja kuka heidän verkkoihinsa pääsee. Etäyhteys ei enää automaattisesti tarkoita, että työ voidaan tehdä mistä päin maailmaa tahansa.
Kriittisiin tietoverkkoihin pääsy voi edellyttää turvallisuusselvitystä. Joissakin tehtävissä asiakkaan vaatimukset voivat käytännössä rajata työn tekijät tiettyyn maahan tai jopa edellyttää oman maan kansalaisuutta. Silloin vuosia käytetty ajatus palveluiden keskittämisestä halvemman kustannustason maihin ei enää toimikaan samalla tavalla.
Suomessa olevalla voi olla jotain, mitä toiselta puolelta maailmaa ei voi ostaa.
Muutos haastaa myös yritysten strategioita. Kustannustehokkuuden rinnalle ovat nousseet turvallisuus, huoltovarmuus ja geopoliittisten riskien hallinta. Osaaminen, joka vielä eilen nähtiin liian kalliina, saattaa huomenna olla liiketoiminnan jatkuvuuden edellytys.
Tällä on kiinnostava vaikutus suomalaiseen työelämään. Suomessa oleva kokenut asiantuntija ei ehkä ole Excel-taulukossa halvin resurssi. Hänellä voi kuitenkin olla jotain, mitä toiselta puolelta maailmaa ei voida ostaa: luottamus, turvallisuusselvitys ja oikeus päästä asiakkaan järjestelmiin.
Luottamushenkilön näkökulmasta tämä on syytä muistaa myös silloin, kun henkilöstövähennyksiä perustellaan työn siirtämisellä halvempiin maihin. Kannattaa kysyä, voidaanko työ todella siirtää, millä ehdoilla ja voidaanko sitä tehdä siellä vielä viiden vuoden kuluttua.
Halvin resurssi ei ole kovin halpa, jos sitä ei voida käyttää.
Lasse Laurikainen
Kirjoittaja on teknologiayhtiö Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Espoossa.
