Puettava tukiranka vahvistaa työntekijää
6.5.2019Terveysteknologiayhtiön toimitusjohtaja haluaa lisää yhteistyötä insinöörien ja terveysalan osaajien välille.
Terveysteknologiayhtiön toimitusjohtaja haluaa lisää yhteistyötä insinöörien ja terveysalan osaajien välille.
Ihmiselle on tärkeä voida hyvin niin kotona kuin työpaikalla. Sen eteen kannattaa tehdä töitä ja kertoa onnistumisista myös muille.
Vahanen-yhtiöille valmistui työkykymestari, jonka tehtävä on kehittää konsernin työkyvyn johtamista.
Teknologiayhtiö kannustaa työntekijöitä käyttämään vihreitä kulkumuotoja matkalla työpaikalle. Lähes puolet saapuu töihin
Outokummun metallissa puhutaan muun muassa perhe-elämästä, jos näyttää siltä, että se häiritsee työssä jaksamista.
Henkilöstöjohtamisen professori Liisa Mäkelä Vaasan yliopistosta pitää tärkeänä, että esimies voi hyvin. S
Korkeasti koulutetut työntekijät voivat tylsistyä työssään, jos he eivät pääse käyttämään kykyjään. Työterve
Hissiyhtiö on yksi teknologiateollisuuden yrityksistä, jotka ovat lisänneet hyvinvointia ja turvallisuutta työntekijöiden ja tyÃ
Jatkuva kiire, huono työilmapiiri sekä kehnot johtajat vievät työntekijöiden voimia Suomessa. Työhyvinvointia kartoitta
Tietoliikenneyritys DNA ilmoitti maanantaina alkavansa myöntää viikon mittaista palkallista vapaata isovanhemmaksi tulevalle työn