Juha-Pekka Saukkokoski nostelee valuja Skelexin eksoskeletonin avustuksella Porissa.
Ali Abdulrahman poimii tomaatteja Skelexin eksoskeletonin avustuksella Porissa.
Indego-eksoskeleton auttaa alaraajahalvaantuneita kävelemään Yhdysvalloissa.
Insinööri-lehti tekniikka

Puettava tukiranka vahvistaa työntekijää

Terveysteknologiayhtiön toimitusjohtaja haluaa lisää yhteistyötä insinöörien ja terveysalan osaajien välille.

Muutamat porilaiset yritykset tutustuivat ennen vappua Skelex-eksoskeletoniin eli puettavaan tukirankaan. Puhekielellä ekso on laite, joka puetaan ihmisen ylävartalon ympärille. Se helpottaa ylätasossa tapahtuvia työvaiheita keventämällä yhtäjaksoista kuormitusta. Se ei rajoita ylävartalon eikä käsien liikkumista vaan tukee eri liikkeitä tai staattisia työvaiheita.

Puettavia eksoskeletoneja voidaan hyödyntää teollisuudessa tuotannossa, kokoonpanossa, hitsauksessa, maalauksessa, kunnossapidossa tai rakentamisessa. Suomessa Skelexin tukiranka ei ole käytössä vielä missään, mutta kokeilun ensisijainen tarkoitus on saada palautetta tuotteen toimivuudesta.

Kokeilussa mukana olevan Meditas-yhtiön toimitusjohtaja Minna Laine näkee tukirangoilla tulevaisuutta teollisuudessa ja terveydenhuollossa.

– Minulla on ollut harjoittelussa useita insinöörejä, koska haluaisin, että insinöörien ja hoitoalan sektorit löytäisivät enemmän toisiaan, Laine taustoittaa.

Tukiranka vähentää poissaoloja

Työntekijät ovat kiittäneet tukirankaa siitä, että se auttaa kuormittavissa työvaiheissa, ehkäisee vammojen syntymistä ja auttaa jaksamaan tiettyä vaihetta entistä pidempään. Työnantajia tukirangoissa houkuttaa se, että ne voivat pidentää työuria ja vähentää sairauspoissaoloja. Pelkästään tuki- ja liikuntaelinongelmien sairauspäivärahojen kustannukset olivat vuonna 2016 Tuki- ja liikuntaelinliiton mukaan noin 280 miljoonaa euroa.

Skelexin tukiranka maksaa kappaleelta 4 500 euroa, mutta Laine arvioi, että siihen kannattaa investoida poissaolojen vähentämiseksi.

Skelex on kokeillut tuotettaan Belgiassa ja Hollannissa. Valmistaja mainostaa, että tukiranka tuo käyttäjän käsiin 40 prosenttia lisää voimaa ja pidentää samassa asennossa pysyttävää aikaa 79 prosenttia.

– Se toimii jousiin varastoituneen energian avulla. Se kompensoi painovoimaa. Siksi työkalut tuntuvat painottomilta, Laine kertoo.

Yksi Skelexin kilpailijoista on hollantilainen Laevon, jota on myös kokeiltu Suomessa hoitotyössä tehtävissä nostoissa.

Moottori avustaa liikkumista

Maailmalla on kokeiltu tukirankojen lisäksi robotisoituja eksoskeletoneita, jotka hyödyntävät sähkömoottoreita ja akkuja. Suomeen on hankittu jo kolme yhdysvaltalaista Indegoa, jotka auttavat alaraajahalvaantuneita kävelemään.

– Toivon, että suomalaiset insinöörit innostuisivat kehittämään tämäntyyppisiä ratkaisuja, jotka sopisivat sekä teollisuuteen että hoivaan, Laine esittää.

– Jos moniammatillinen tiimi lähtisi kotimaassa miettimään tällaista, uskoisin, että saataisiin huipputuote tehtyä. Tässä olemme jo tosin jääneet jälkeen muista maista, joissa tällaista yhteistyötä ja tuotekehitystä on jo.

Skelexin kokeileminen Porissa liittyy Robocoast R&D Center – Robotics Living Lab for Companies -hankkeeseen, joka edistää teollisuuden automatisointia muun muassa robottien avulla.

Testi jäi vajaaksi

Porissa toimiva metallivaluyritys Componenta kokeili viime viikolla Skelexiä valutöissä. Tukirankaa päästiin kokeilemaan vain osalla työpisteistä, kuten linjalla, jolla työntekijä irrottaa valuista valurangat ja syötöt.

– Siinä joudutaan kurottamaan alaspäin ja heittämään osia selän taakse. Valitettavasti tämä tukiranka ei sopinut tehtävään, kertoo Componentan henkilöstöpäällikkö, teknikko Ari Lehtimäki.

Henkilöstöpäällikkö pitää tukirankaa kuitenkin hyödyllisenä joissakin muissa työpisteissä ja liikkeissä, joissa sitä ei vielä päästy kokeilemaan. Tukiranka soveltuu etenkin työtehtäviin, joissa kädet kurottautuvat ylöspäin. Ranka vähentää silloin kuormituksia olkapäissä ja ranteissa. Lisäksi se ohjaa ergonomisesti parempaan työasentoon.

– Meillä on ollut hankaluuksia saada työntekijöitä metallitöihin. Tukirangasta olisi apua siinä, että työstä tulisi kevyempää, Lehtimäki uskoo.

Teksti: Janne Luotola
Kuvat: Niina Holappa ja Juha-Pekka Alanen / Prizztech sekä Parker Hannifin Corporation