Teollisuuden tilaukset kasvoivat maaliskuussa 2,6 prosenttia
10.5.2019Teollisuuden tuotanto notkahti, mutta tilauskanta jatkoi kasvuaan.
Teollisuuden tuotanto notkahti, mutta tilauskanta jatkoi kasvuaan.
Valmet Automotiven rekrytointitarve on Suomessa tänä vuonna noin tuhat henkilöä.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus kasvatti voimakkaasti liikevaihtoaan, ja kaivosteollisuus vei entistä enemmän ulkomaille.
Teollisuuden tuotanto ja uudet tilaukset kasvoivat tammikuussa edellisvuodesta muutaman prosentin.
Business Finlandin asiakasyritykset kasvattivat vientiä ja ulkomaisia investointeja.
Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna, mutta tilaukset notkahtivat.
Uuden matkustajalautan rakentaminen tuo Rauman telakalle tekemistä 800 henkilötyövuoden verran.
Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi marraskuussa 0,4 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuot
Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa 7,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaan myynti k
Jokainen torin mummokin sen tietää, mitenkään erityisesti torin tai Pihtiputaan mummoja arvostelematta. Suomessa vallitsee työvo