Insinööri-lehti

Rauman telakka sai tilauksen

Uuden matkustajalautan rakentaminen tuo Rauman telakalle tekemistä 800 henkilötyövuoden verran.

Rauma Marine Contructions (RMC) ja Merenkurkun lautan tilaaja Kvarken Link ovat solmineet rakentamissopimuksen Vaasan ja Uumajan välillä kulkevasta matkustaja-autolautasta. Aluksen suunnittelu voidaan aloittaa Raumalla välittömästi.

– Sopimusneuvottelut saatettiin loppuun onnistuneesti reilussa viikossa aiesopimuksen solmimisesta, ja olemme nyt valmiita käymään itse työhön. Haluamme kiittää erityisesti työ- ja elinkeinoministeriössä, valtiovarainministeriössä ja liikenne- ja viestintäministeriössä asian toteutumiseen ansiokkaasti vaikuttaneita ministereitä ja virkamiehiä, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Laiva valmistuu vuonna 2021 ja liikennöi Merenkurkun poikki päivittäin. Autolautan tilaajan, Kvarken Linkin, omistaa myös laivan rahoituksen takaajina toimivat Uumajan kunta ja Vaasan kaupunki.

Autolautan kauppahinta on noin 120 miljoonaa euroa, ja tilauksen työllisyysvaikutus on arviolta noin 800 henkilötyövuotta. Laivassa on tilaa 800 matkustajalle, ja lastikapasiteettia rekoille on 1 500 kaistametriä.

Ympäristöystävälliseksi suunniteltava laiva toimii kaksoispolttoaineratkaisulla: pääpolttoaineena käytettävän nesteytetyn kaasun lisäksi siinä voidaan käyttää myös biokaasua. Lautan jääluokka 1A Super varmistaa sen, että alus voi kulkea Merenkurkun haastavissa jääolosuhteissa mahdollisimman itsenäisesti.

Rauma Marine Constructions solmi syksyn 2018 aikana aiesopimukset myös Tallinkin Helsinki-Tallinna-välin aluksesta sekä Puolustusvoimien Laivue2020-hankkeesta.

Nopeasti kasvaneen tilausmäärän myötä telakalle on rekrytoitu uusia työntekijöitä, ja työvoiman lisäämiselle on tarvetta myös lähitulevaisuudessa.

Kuva: Rauma Marine Constructions