Insinööri-lehti

Teollisuuden tilaukset kasvoivat joulukuussa

Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna, mutta tilaukset notkahtivat.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden joulukuussa 6,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Koko viime vuoden aikana tilaukset kuitenkin laskivat 1,8 prosenttia edellisvuodesta.

Yritykset saivat joulukuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän metalliteollisuudessa sekä paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla. Metalliteollisuudessa tilaukset kasvoivat 8,2 prosenttia ja paperiteollisuudessa 3,7 prosenttia edellisestä vuodesta. Kemianteollisuudessa tilaukset laskivat 0,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi joulukuussa 1,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli joulukuussa 3,3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Viime vuonna teollisuustuotanto kasvoi 3,7 prosenttia. Teollisuustuotanto on kasvanut kolme vuotta peräkkäin, mutta tuotanto on edelleen runsaat yhdeksän prosenttia finanssikriisiä edeltävän vuoden 2008 tason alapuolella.

Kuva: Barbro Wickström /Mostphotos