Varokaa aikuisia
16.10.2024Työelämässä tarvitaan sääntöjä siinä missä päiväkodissa ja koulussakin. Niitä on eri tasoisia. Laki ja työehtosopimukset asettavat isot raamit, mutta työyhteisössäkin on omia pelisääntöjä.
Työelämässä tarvitaan sääntöjä siinä missä päiväkodissa ja koulussakin. Niitä on eri tasoisia. Laki ja työehtosopimukset asettavat isot raamit, mutta työyhteisössäkin on omia pelisääntöjä.
Yt-neuvottelut ovat lisääntyneet. Niistä ilmoittaneiden työnantajien listalla on yllättäviäkin nimiä. Epävarmuuden lisääntyminen voi jähmettää työmarkkinoita.
Urheilulajeja on paljon. Vaikka osa niistä voi tuntua pöljiltä, kaikki syyt liikkua ovat hyviä.
Japanilaisen ramenkeiton valmistamisen opiskelusta on lyhyt matka filosofiseen pohdiskeluun uuden oppisen vaatimuksista.
Syksyn neuvottelukierros on virallisesti avattu. Neuvottelut etenevät tuttua kaavaa. Ensin vaihdetaan tavoitteita ja sen jälkeen ryhdytään etsimään niistä kompromissia.
Sään puolesta kesä tuntuu jatkuvan, mutta töiden alkaminen on siirtänyt ajatukset yhä enemmän syksyyn. Välillä ajatus karkaa myös kesämökille ja sen vaatimiin puuhiin.
Verokarhua ei saa tapettua, mutta ei sitä myöskään kannata säästämällä nälkään näivettää. Verohallinnon 60 miljoonan säästöt yt-neuvotteluineen voivat tulla kalliiksi.
Uudet autot painavat entistä enemmän. Usein teollisuus pyrkii minimoimaan materiaalin käytön, mutta autoissa kehitys kulkee vastakkaiseen suuntaan.
Kun päämäärä on jatkuvan istumisen välttäminen, pienikin liike auttaa. Keinoja voi etsiä yksin tai yhdessä työkaverien kanssa.
Luonto ja siellä liikkuminen pitää meidät terveenä ja auttaa jaksamaan. Siitä on tutkittua tietoa, mutta luonnon merkitys on ymmärretty jo kansanperinteessä.