Ihmiskunta saattaa vielä yllättää
2.1.2025Koiran aamulenkillä voi ajatella suuria ja tuntea samalla oman pienuutensa. Toivoakin voi, niin hyvää kuin kaunista. Kenties ihmiskunnalla on vielä toivoa.
Koiran aamulenkillä voi ajatella suuria ja tuntea samalla oman pienuutensa. Toivoakin voi, niin hyvää kuin kaunista. Kenties ihmiskunnalla on vielä toivoa.
Peitellystä kopioimisesta kiinni jääminen on noloa, mutta kopioiminen itsessään ei ole synti eikä häpeä. Hyviä ideoita saa ja kannattaakin omaksua.
Maan talous kaipaa sekä investointeja että kulutusta. Ostovoimaa parantavat palkankorotukset ovat talouskasvun kannalta tarpeellisia.
Yhdellä alkaa vuosi uudesta vuodesta, toisella syksystä, minulla vuodenkierto pyörii kausivalojen mukaan. Se on eräänlaista vuosikellon ja ison kuvan luomista.
Algoritmien vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään on valtava. Olemme saaneet sen itse aikaan heittäytymällä sosiaalisen median kanavien vietäviksi.
Vapaaehtoistoiminta antaa enemmän kuin ottaa. Palkkatyön ja muiden arjen pakollisten tehtävien ohessa on hyvä saada tehdä itselle tärkeäksi kokemia asioita.
Sivilisaatiot ja työehtosopimukset muistuttavat toisiaan. Vaikka kumpikin syntyy periaatteessa tyhjältä pöydältä, silti niiden perusrakenteeseen jää jotakin vanhasta.
Yhteiskunnan normaalit käytösnormit eivät kaikin ajoin päde urheilussa. Muun muassa valmentajat saavat käyttäytyä erotuomareita kohtaan epäasiallisesti ilman sanktioita.
Lyhyehkön sillan rakentaminen kesti Turussa pari vuotta. Odottelu tuntui pitkältä, mutta kaupungin historiassa se oli silmänräpäys.
Ei se määrä vaan laatu: Korkeakoulupolitiikassa tavoitellaan tutkintomäärien kasvua, mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään lopputulosta, millaisia työntekijöitä putkesta valmistuu.