Kun Suomi putos puusta vol.2
6.4.2017Suomi on ja on ollut pitkään viennin osalta varsin insinöörivetoinen maa. Opistoista, ammattikorkeakouluista ja teknillisistä ko
Suomi on ja on ollut pitkään viennin osalta varsin insinöörivetoinen maa. Opistoista, ammattikorkeakouluista ja teknillisistä ko
Hallitus on päättänyt yhdistää innovaatiorahoituskeskus Tekesin ja yrityksille kansainvälistymispalveluja tarjoavan Finpron uud
Vientituotteiden jalostusasteen nostaminen sekä tutkimus ja kehittämispanosten lisääminen ovat keskeisiä keinoja Suomen talouden
Nyt ei etsitä uutta huippumallia, vaikka yhden sortin realitystä onkin kyse. Toisaalta kyseessä on sen verran huippu malli, että
Suomi on noin sadan vuoden ajan ollut yhteiskunta, jossa heikommasta pidetään huolta. Nyt uusi hallitus on ottanut vahvaa isännän
Etelä-Korea on maa, joka tulee useissa vertailuissa Suomea vastaan. Sinne on aiempina vuosina valunut tuotantoa, sen vientivetoisuut