Insinööri-lehti

Keskustelemisen sietämätön vaikeus

Ei tainnut liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin osata arvata, millaisen julkisen ryöpytyksen hän sai osakseen pohtiessaan oman puolueensa SDP:n 120-vuotisjuhlan yhteydessä neljän päivän työviikon ja kuuden tunnin mahdollisuutta tulevaisuuden työelämässä.

Riemuhan siitä oikopäätä ratkesi. Median – etenkin sosiaalisen median – palstoilla tuntuu olevan miltei kilpailu siitä, kuka osaa ainakin omasta mielestään hauskimmalla tavalla osoittaa nuorelle ministerille paikkansa tässä alati kapenevien ja harvenevien yhteiskunnallisten totuuksien maailmassa.

”Ministeri haaveilee.” ”Täysin utopistinen ajatus.” ”Vaarallista puhetta työmarkkinakierroksen alla.” ”Kuusituntinen työpäivä: meillähän on osaajapula.”

Työaika ja ylipäätään ajan käyttäminen työn mittaamisessa ovat oma messun aiheensa, joten ei niistä tällä erää sen enempää. Sanoo niistä tässä yhteydessä mitä tahansa, veikkaan, että viesti jää yleisen älämölön jalkoihin.

On toivottavaa, että poliitikot esittävät visioitaan tulevaisuudesta.

Marinin tapaus on jälleen kerran surullinen esimerkki siitä, kuinka vaikea nyky-Suomessa on käydä yhteiskunnallista keskustelua. Tärkeintä on hutkia, ei tutkia, etenkin jos mielipide ei sovi omaan pirtaan.

Ja mitä sitä ihmisten erilaisia yhteiskunnallisia rooleja kannattaa miettiä, pääasia on, että saa osoittaa nuorelle ministerille paikkansa. Joillekin kommentaattoreille se tuntuu olevan erityisen mieluisaa vielä silloin, kun ministerinä on nuori nainen.

Tykkään kulkea tässä kohdassa vastavirtaan. Muistan, että Marin on paitsi Rinteen hallituksen ministeri myös puolueensa varapuheenjohtaja. Tiedän myös, että Marin esitti turmiollisen mielipiteensä SDP:n juhlapaneelissa. On aika luonnollista, suorastaan toivottavaa, että tällaisissa yhteyksissä etenkin nuoret poliitikot esittävät omia visioitaan tulevaisuudesta.

Joku lyttäsi sosiaalisessa mediassa Marinin pohdinnat ilmoittamalla, että ne eivät ole tästä maailmasta. Kirjoittaja osui ilmeisen tahtomattaan aivan oikeaan: eivät ne olleet tarkoitettukaan olevan ja tapahtuvan ”tässä ja nyt”, vaan mahdollisia seuraavia askeleita tulevaisuuden työelämässä.

Mitä itse asiaan tulee, poliitikot ovat maailman sivu esittäneet varsin villejäkin esityksiä yhteiskunnassa tapahtuvista tulevaisuuden muutoksista. Kun työelämän historiaa katsoo, voi olla, että haaveilija-Marinin visiot eivät ehkä sittenkään ole hölmöimmästä päästä, vaikka niin annetaan ymmärtää.

Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö