Insinöörejä ja tradenomeja ei kannata kouluttaa työttömiksi
2.6.2020Insinööriliitto ja Tradenomit kyseenalaistavat suunnitelmat korkeakoulujen aloituspaikkamäärien nopean nostamisen COVID-19-pandemian vuoksi.
Insinööriliitto ja Tradenomit kyseenalaistavat suunnitelmat korkeakoulujen aloituspaikkamäärien nopean nostamisen COVID-19-pandemian vuoksi.
Oulun ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijat aloittavat syksyllä lukuvuoden uusissa tiloissa Oulun yliopiston yhteydessä Linnanmaalla.
Valtion kehysriihestä tulikin hätäapuriihi. Hallituksen pitää muistaa, että lopulta taloudelle täytyy asettaa kehykset, ja se edellyttää priorisointia.
Ammattikorkeakouluihin haettiin viimevuotista enemmän eilen päättyneessä kevään yhteishaussa. Tekniikan alan koulutusten vetovoima kasvoi.
Haku ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin on parhaillaan meneillään. Hakuehdot muuttuivat aiemmista.
Uusilla innovaatioilla ja insinööriosaamisella on tärkeä rooli ratkaistaessa aikamme isoja ongelmia, kuten ympäristökysymyksiä.
Ihmisen elämä on edelleen yhtä uuden oppimista. Uutta tietoa ja taitoa tunkee siihen tahtiin, että jollekin se voi tuntua ahdistavalta.
Osaamisen tunnistaminen henkilökohtainen ohjaus ovat avainasemassa, kun ihminen hakee uutta ammattia ja alaa itselleen.
OECD suosittelee, että Suomi parantaisi aikuisten koulutustarjontaa työelämän tarvitsemaan suuntaan.
Tutkija suosittelee koulutuksen kohdistamista heikosti koulutetuille ja asunnon vaihtamisen helpottamista, jotta työpaikkansa menettäneet löytävät uusia töitä.