Insinööri-lehti

Innovaatiot eivät synny tyhjästä

Vietimme viime viikolla Unescon julistamaa World Engineering Daytä, vapaasti suomennettuna kansainvälistä tekniikan päivää. Päivän tarkoituksena oli muistuttaa tekniikan merkityksestä ja juhlistaa alan osaajia korostamalla heidän rooliaan kestävässä kehityksessä.

Insinöörien rooli muuttuvassa maailmassa on ollut ja on kiistaton. Ilman insinöörejä ja heidän tekemää työtä maailma näyttäisi hyvin erilaiselta.

Myös Suomessa insinööriosaamisen merkitys maan kehityksen vetureina on ollut valtava. Lähdimme takamatkalta teollistumisen aikaan, mutta kirimme on ollut huikea. Viime vuosisadan loppuun mennessä Suomi oli innovaatioiden ja teknologian kehityksen mallimaita.

Teknologialla on avainrooli vastattaessa aikamme suurin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen. Ihmisten henkilökohtaisilla valinnoilla on toki merkitystä eikä niitä pidä vähätellä, mutta ympäristöongelmien isot ratkaisut löytyvät uusista innovaatioista.

Suunnitellut verokannustimet ovat oikea suunta.

Ilman panostuksia se ei onnistu. Suomella, mutta myös koko Euroopalla, on peiliin katsomisen paikka: vuonna 2018 kaksikymmentä suurinta teknologiayritystä on joko Kiinasta tai Yhdysvalloista.

Teknologian kilpajuoksu kiihtyy edelleen. Euroopan ja Suomen on tahollaan päätettävä, ryhdymmekö ratkomaan teknologian avulla ongelmia vai synnytämmekö niitä lisää. Takamatkasta huolimatta maanosalla on edelleen eväitä olla esimerkiksi ympäristöongelmien ratkaisijana eturivin toimija.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 on asettanut tavoitteeksi nostaa Suomen tki-rahoituksen osuus bkt:sta neljään prosenttiin. Tämä tavoite edellyttää kunnianhimoisia toimia.

On tärkeä muistaa, että mahdollisuudet innovaatioiden syntymisille luodaan yrityksissä. Yrityksen koko ei ole asiassa ratkaiseva.  Edistyksellinen ratkaisu voi nähdä päivänvalon yhtä hyvin pienessä asiantuntijayrityksessä kuin suuressa veturiyrityksessä.

Uusien innovaatioiden syntyminen vaatii myös poliittisilta päättäjiltä ennakkoluulottomuutta ja uutta ajattelua. Suunnitellut verokannustimet ovat oikea suunta, mutta niiden käyttöönottoa pitää selvittää yhä laajemmin eri kokoisiin yrityksiin ja erilaisiin tki-yhteistöihin.

Annetaan teknologiselle osaamiselle mahdollisuus pelastaa maailma panostamalla insinööriosaamiseen. Jokainen meistä tuntee ainakin yhden insinöörin, joista monella on intoa ja kiinnostusta muuttaa teknologian avulla maailmaa paremmaksi meille kaikille. Se on kiitoksen arvoista edistyksellistä, oli juhlapäivä tai ei.

Katri Manninen
Insinööriliiton erityisasiantuntija