Sipilä patistaa kansalaisia sijoittajiksi
25.3.2021Kotimaisen omistajuuden ohjelma näkee yhteyden omistamisen ja työllistämisen välillä.
Kotimaisen omistajuuden ohjelma näkee yhteyden omistamisen ja työllistämisen välillä.
Tuottavuuslautakunta suosittaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointien kasvattamista.
Suomi on jäänyt kilpailijamaiden jälkeen tuottavuuden kasvussa. Kiriminen vaatii investointeja tietointensiivisiin palveluihin.
Insinööriliiton puheenjohtajan Samu Salon mukaan liitto keskittyy työehtosopimusneuvotteluissa neuvottelemaan omalle jäsenkunnalleen mahdollisimman hyvät työehdot unohtamatta alakohtaisten ongelmien ratkaisemista.
Yritysten kilpailukykyä on 2010-luvulla avitettu noin neljällä miljardilla eurolla vuodessa. Nyt kilpailukyky uhkaa murentua 24 tuntiin.
Ilmaisten lisätuntien teettäminen sopi edunvalvontajohtajan muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen.
Paraneva kansainvälinen kilpailukyky valaa uskoa palkankorotuksiin työmarkkinakierroksella.
Kun latvialainen metsäyhtiö päätti laajentaa tuotantoaan, se osti suomalaisen vaneritehtaan. Verrattain korkea palkkataso ei estÃ
Suomi on maa, jossa hallitus tekee kaikkensa mielistelläkseen yrityksiä ja valtaapitävät kaipaavat vahvaa johtajaa. Tällaisiin,
Sananlaskussa sanotaan, että paha saa aina palkkansa. Onneksi Suomessa palkkansa saavat kaikki, jotka palkkatyötä tekevät, olivat