Suomi on maa, jossa hallitus tekee kaikkensa mielistelläkseen yrityksiä ja valtaapitävät kaipaavat vahvaa johtajaa. Tällaisiin, kieltämättä hiukan kerettiläisiin ajatuksiin vaivuin alkuviikosta, kun työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tekoälylinjauksensa ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA pankkiiri Björn Wahlroosin kirjoittaman pamfletin perustuslain ongelmista.
Aloitetaan tekoälystä. En halua olla epäreilu. Tiedän, että ministeriössä työskentelee monia, jotka ottavat teknologisen muutoksen tuomat haasteet vakavasti ja miettivät aktiivisesti ratkaisuja esimerkiksi työelämän muutokseen.
Tiedän, että elinkeinoministeri Lintilä linjasi, että tekoälyn tuomat muutokset ja mahdollisuudet pitää saada kaikkien ulottuville, “Pihtiputaan mummonkin”. Tiedän, että tekoälyohjelman alla toimiva työelämää pohtiva, erittäin asiantunteva alatyöryhmä on pureutumassa ihan oikeisiin asioihin osaamisen rahoituksen oikeudenmukaisesta jakamisesta sosiaaliturvan järjestämiseen. Mutta.
Juhlavassa Finlandia-talon tilaisuudessa, sähkönsinisten valojen sykkeessä, saimme kuulla kahdeksan “avainta” tekoälyaikaan. Avainta, koska tavoitteet kuulostaisivat liian vanhanaikaiselta. Koska raporttikin on vanhanaikainen, julkaistiin “pelikirja”, jossa listataan avaimia.
Kahdeksan avaimen joukossa on muun muassa yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen kilpailukyvyn avulla, datan hyödyntäminen kaikilla sektoreilla sekä rohkeiden valintojen ja investointien tekeminen. Luomme myös uudenlaisia yhteistyömalleja ja rakennamme maailman parhaat julkiset palvelut.
Niin. Entä sitten? Kuten eräs Facebook-ystäväni totesi: “Ei kai siinä sitten. Ottaako joku vielä lisää pullaa?”
Pihtiputaan mummoja ei julkistamistilaisuudessa näkynyt, eikä tavallisia ihmisiä tekoälyohjelman tavoiteasetannassa. Huippuosaajat toki muistettiin, mutta mitäs tehdään niiden ei-niin-huippujen tai ihan tavallisten osaajien kanssa, pyyhkäistäänkö pois Suomen kartalta?
Osaajien osalta todettiin Suomessa olevan ainakin 10 000 ohjelmoijan vaje. Toki. Saman aikaan insinöörejä on edelleen työttömänä 5 600, joista lähes joka neljäs it-alalta.
Kerrottiin myös, että jopa miljoona suomalaista tarvitsee uudelleenkoulutusta. Ihmettelen, keitä ovat ne, jotka eivät tarvitse. Uskooko joku oikeasti pärjäävänsä tämän hetken osaamisellaan työuransa loppuun asti?
Vakavammin ottaen, minua surettaa ja huolestuttaa se, ettei hallitus vahvemmin halua tehdä politiikkaa, joka ottaa huomioon ihmiset. Aika monia ihmisiä huolestuttaa maailman muutos, teknologinenkin. Jopa Pihtiputaan mummoa saattaa kiinnostaa, mitä hallituksen tekemät rohkeat valinnat ja investoinnit hänen elämäänsä vaikuttavat. Talouskasvu ei riitä vastaukseksi.
Lopuksi pari sanaa Björn Wahlroosista. Suomi on maa, jossa kerran vuodessa pitää julkaista pamfletti, jossa harmitellaan perusoikeuksien tekevän talouskasvun mahdottomaksi. Kuulemma esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuus on järjestelmä, joka ei selviäisi kriittisestä tarkastelusta edes nykyisen, epäkelvon perustuslain nojalla.
Kysyin julkistamistilaisuudessa Wahlroosilta, miten Suomen satumainen menestys 2000-luvun alussa oli mahdollista, vaikka yleissitovuus oli tuolloinkin voimassa. Kuulemma yleissitovuus haittasi silloinkin. Nokia vain oli niin hyvä, että haitta jäi kohtuulliseksi.
Niinpä niin. Nyt ja jatkossa emme ilmeisesti osaa olla niin hyviä, etteivät perusoikeudet aiheuta suunnatonta haittaa. Jos maasta poistettaisiin ihmiset, tavalliset työntekijät ja heidän oikeutensa ja palautettaisiin Kekkonen, kaikki olisi jälleen hyvin.
Yritetään sitä ennen käyttäytyä kiltisti ja kuuliaisesti, ettemme vaan omalla toiminnallemme sotkisi johtajien hienoja visioita.
Jenni KarjalainenInsinööriliiton johtava asiantuntija