Hallitus tarvitsee lisätoimia tavoitteidensa saavuttamiseksi
23.1.2018Suomen hallitus ei saavuta nykytoimin työllisyys- ja finanssitavoitteitaan, arvioi Talouspolitiikan arviointineuvosto tänään julk
Suomen hallitus ei saavuta nykytoimin työllisyys- ja finanssitavoitteitaan, arvioi Talouspolitiikan arviointineuvosto tänään julk
Suomi sijoittui kuudenneksi kansainvälisessä selvityksessä, jossa vertailtiin, kuinka hyvin maa kasvattaa, houkuttelee ja pitää
Insinööriliitto osallistuu 2. helmikuuta Senaatintorilla työttömyysturvan aktiivimallia vastaan suunnattuun mielenilmaisuun ja su
It-palveluyhtiö CGI:n tavoitteena on työllistää eri puolilla Suomea tuhat uutta nuorta osaajaa vuoteen 2020 mennessä. Viisikymme
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL vaatii työttömiä kurittavan
Suomessa työsuojelun tila on vasta hyvällä perustasolla, ja muuttuva työ vaatii koko ajan kehittämistä. Työsuojelun til
Syksyllä alkaneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu nyt päätökseen. Nokia vähentää noin 80 työpaikkaa Suomesta. Nokia
Akava esittää, että työttömyysturvaan suunniteltua toista aktiivimallia ei toteuteta, vaan sen olennaisin osa eli omaehtoinen ty
Korkeasti koulutetut vammaiset ovat työllistyneet ict-alalle hyvin, pystyvät työskentelemään työtehtävissä itsenäisesti ja i
Euroopan komissio julkisti joulukuussa ehdotuksensa työehtojen vähimmäisvaatimuksiksi. Ehdoista puuttui odotettu vaatimus nollasop