Vapaiden ja urheiden maa
4.11.2020Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat mielenkiintoinen ja jännittävä tapahtuma. Vaalin tuloksella on merkitystä myös Suomelle.
Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat mielenkiintoinen ja jännittävä tapahtuma. Vaalin tuloksella on merkitystä myös Suomelle.
Työtaistelut ovat työmarkkinoiden häiriötilanne. Niistä syntyy aina vahinkoa, joita kannattaisi ehkäistä jo etukäteen.
Sopimisen mukanaan tuomat mahdollisuudet eivät ole uhka kilpailukyvylle. Vaihtoehtoja on, jos yritys on avoin ja ottaa sopimisen tosissaan.
Paikallinen sopiminen on tärkeää ja laajasti mahdollista jo nyt, mutta siitä puhuvien on kerrottava, mitä he sillä tarkoittavat.
Meneillään oleva neuvottelukierros ei tähän saakka ole synnyttänyt ratkaisuja, joissa pureudutaan alakohtaisiin tarpeisiin tai ongelmiin.
Suomalaisilla työmarkkinoilla haetaan suuntaa tuleville sopimuskierroksille. Olisi suotavaa, että valta työmarkkinoilla olisi tasapainossa.
Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuus ry:n työehtosopimus ei koske koko vientiteollisuutta. Paljon on vielä auki ja neuvoteltavaa.
Vientiteollisuudessa satatuhatta palkansaajaa on lakossa, mutta sovittelijalla ei tunnu olevan kiirettä sovitella kuin yhtä sopimusta kerrallaan.
Tes-neuvotteluissa on saavutettu vaihe, jossa seisova vesi on saatava liikkeelle. Tavoitteena on jäsenille hyvät sopimukset.
Yritysten kilpailukykyä on 2010-luvulla avitettu noin neljällä miljardilla eurolla vuodessa. Nyt kilpailukyky uhkaa murentua 24 tuntiin.