Insinööri-lehti

Palkat ja sopimisen rajat

Suomessa on herännyt huoli siitä, että kustannuskilpailukykymme on nykyisessä tilanteessa mahdollisesti romuttumassa. Pelko johtuu ennen kaikkea siitä, että palkkajärjestelmämme ei pidetä niin joustavana kuin jossain muualla maailmassa. Tämä on lähtökohta, josta maalataan seinälle melko mustanpuhuvia peikkoja.

Jos jätetään huomiotta se, että globaalissa taantumassa kustannukset eivät ole mitenkään tärkein juttu, tähän jää silti ihmeteltävää. Oli kustannukset mitä tahansa, mikään ei käy kaupaksi, jos kysyntää ei yksinkertaisesti ole.

Käytännössä koko yksityisen sektorin sopimukset on tehty niin, että paikallisesti sovittava palkankorotus on ensisijainen vaihtoehto. Korotuksista voidaan sopia siis mitä tahansa. Vaikka nolla.

Palkan-alennuksistakin voi sopia.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että näin tehdään, jos siihen on olemassa perusteltu syy. En hetkeäkään usko, ettei näin myös tehdä, jos yrityksellä on perusteltu tarve ja se sen myös henkilöstölle riittävin tiedoin kertoo.

Jos siis yrityksessä kerrotaan, että rahaa ja tilauksia ei ole ja se pitävästi dokumenteilla perustellaan, niin korotuksista ei varmasti sovita. Mutta jos vain ympäripyöreästi kerrotaan, että tilanne on huono, mutta tilannetta ei tarpeeksi avata henkilöstölle, niin sitten ei välttämättä sovita.

Vaikea asia pitää pystyä perustelemaan ja näyttämään ymmärrettävästi. Kun näin tehdään, niin sillä, mitä lukee työehtosopimusten perälaudoissa, ei ole mitään merkitystä. Työnantajat ovat nimittäin hanakoita väittämään, että jos perälaudat ovat fiksuja eli antavat yleiskorotuksia kaikille, niin silloin paikallisia sopimuksia ei tehdä.

Ja järjestäytymättömien yritysten ei tarvitse sanoa mitään. Jos on tarve sopia, voi järjestäytyä. Jos ei ole tarve, niin ei sitten varmaan niin tee. Mutta kaikille se on mahdollista.

Palkanalennuksistakin voi sopia, niistä tosin pitää sopia jokaisen työntekijän kanssa erikseen. Väitän, että jos hätä ja tarve on todellinen, vähintään yhdeksän kymmenestä työntekijästä suostuu näin myös tekemään.

Kustannuksetkaan eivät siis Suomessa nouse johtuen sopimisen suomista mahdollisuuksista. Ne nousevat, jos sopimista ei oteta tosissaan. Kun sopiminen ei ole sanelua, se vaatii avoimuutta.

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja