Insinööri-lehti

Työelämän fraasit ja todellisuus

Työmies on palkkansa ansainnut. Mihin palkan suuruus perustuu, sitä puolet työmiehistä ei tiedä. Ei tiedä, koska palkoista ei puhuta. Palkoista vaikeneminen ei ole kultaa, koska puhumisella ja hyvällä palkkatietämyksellä voi vaikuttaa omaan palkkaansa. 

Moni viettää iltapäivällä ”lakisääteistä” kahvitaukoa. Kahvitauolla näprätään puhelinta, ettei vaan yksikään sähköposti pääse livahtamaan ohi. Ei työ tekemällä lopu.

Itse asiassa työaikalaki ei tunne kahvitaukoja eikä muita vastaavia taukoja. Joillain aloilla lepotauot tulevat työehtosopimuksen ehdoista, mutta yleensä kahvi-, tupakka- ynnä muut tauot perustuvat työpaikalla noudatettavaan käytäntöön.

Ruokatunti tai puolikas sen sijaan perustuu työaikalakiin. Työntekijällä on oikeus käyttää tauko haluamallaan tavalla. Työntekijä siis saa soitella työpuheluita ruokatunnilla. Ylimääräistä palkkaa tuosta soittelusta ei välttämättä tule. Työ tekijäänsä kiittää.

Melbournen yliopisto on tutkinut, että lyhyt irtiotto internetin ihmemaassa tuo työntekoon lyhyitä lepotaukoja, jotka nostavat työtehoa. Harvard Business Review puolestaan uutisoi, että perinteisesti epätuottavina pidetyt aktiviteetit, kuten Angry Birdsin pelaaminen, saattaa olla fiksu tapa viettää aikaa töiden lomassa. Pelien pelaaminen voi tehdä ihmisistä yhteistyökykyisempiä, periksi antamattomampia ja parempia ongelmanratkojia.

Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Pakko tuota taukoa ei ole pitää. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Saavutetuista eduista ei tingitä. Silloin tällöin työnantaja saattaa tällaista vaatia, kuten liikkeen luovutuksissa.  Uusi työnantaja ei kuitenkaan saa yksipuolisesti muuttaa esimerkiksi työaikaa tai vähentää palkkaa tai muita sovittuja työsuhteen ehtoja, vaan muutoksista on käytävä yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvotteluiden tuloksena sellaiset etuudet, joita työnantaja ei halua jatkaa, voidaan muuttaa rahaksi ja lisätä palkkaan. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Jos firmalla menee niin huonosti, että on irtisanomisperuste voimassa, voidaan työsuhteen ehtoja muuttaa irtisanomisaikaa noudattamalla.

Työ on ilomme, vaikka se ei aina olekaan ruusuilla tanssimista.  Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaitseman, mutta kohtuus kaikessa. Nautitaan nyt kesästä. Kyllä routa meidät syksyllä taas töihin ajaa.

Minna Anttonen
Insinööriliiton alueasiamies