Elinkeinoelämän keskusliitto arvosteli helmikuussa ajatusta nelipäiväisestä työviikosta tehokkuuden puutteesta. Suomen Yrittäjien gallup tyrmäsi työaikakokeilut tuottavuuden perusteella maaliskuun lopussa.
Argumentit ovat hämmentävän tuttuja kaukaa historiasta, vaikka niistä on syntynyt päinvastainen johtopäätös. Vallankumousjohtaja Lenin aloitti Venäjän kalenterin uudistamisen vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Myöhemmin Stalin päätti, että vuodesta 1929 lähtien viikosta tuli viiden päivän mittainen. Väestö jaettiin samalla viiteen osaan, ja kullakin oli vuorollaan oma vapaapäivänsä. Tämä neuvostokalenteri säilyi muutoksin käytössä toiseen maailmansotaan asti.
Viisipäiväisen kalenterin perusteena olivat kristillisten pyhien pyyhkiminen muistista, työmatkaruuhkien vähentäminen – ja vanha tuttu tuottavuus. Kun perinteisiä viikonloppuja ei ollut, tehtaiden tuotanto saatettiin pitää jatkuvasti käynnissä. Tästäkös porvaritkin olisivat uneksineet.
Muutos lähtee sieltä, missä siitä on hyötyä kaikille.
Kansa vastusti uudistusta, vaikka sillä oli tiheämmin vapaapäiviä kuin länsimaalaisilla tovereilla. Ongelmana oli se, että juhlapyhiä ei voinut viettää kaikkien perheenjäsenten kanssa samaan aikaan. Kun järjestelmää uudistettiin, kansalaiset eivät toimineetkaan täysin viisaiden johtajien päätösten mukaan: työläisille kelpasivat sekä uudet että vanhat vapaapäivät ja heitä oli vaikea saada töihin kumpinakin päivinä.
Leppoisalta kuulostaneen viisipäiväisen työviikon takana oli hirviömäinen hallinto, ja Neuvostoliitolle kävi niin kuin kävi. Tätä suurta yhteiskunnallista kokeilua tuskin kukaan haluaa toistaa.
Vapaiden ja työaikojen välisen ongelman voi ratkaista monella tavalla. Mitä tyrannimaisempi hallitsija tai itsetietoisempi omistaja, sitä yksinkertaisempia ja kategorisempia ratkaisuja voi odottaa. Työnantaja voi esimerkiksi vähentää vapaat minimiin, ja jollei se työntekijälle kelpaa, tämä voi sitten lähteä viettämään pelkkää vapaata – ilman palkkaa.
Osapuolten intressit ovat osittain ristiriitaisia. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että julkiset ja yksityiset palvelut toimivat kaiken aikaa. Yritysten omistajat haluavat mahdollisimman paljon voittoa. Työntekijät kaipaavat työn ohella riittävästi vapaa-aikaa. Toki meitä on moneen junaan, ja varmaan jotkut työntekijät kaipaavat lisää työaikaa. Silti on mahdollista, että pitkään töissä viihtyvät saisivat enemmän aikaan, jos malttaisivat välillä tuulettaa aivojaan levolla.
Jos nykyisessä vapaan ja työn välisessä suhteessa on korjattavaa, muutos lähtee liikkeelle sieltä, missä siitä on hyötyä kaikille osapuolille. Esimerkiksi mainos-, it- ja pelialoilla nelipäiväistä työviikkoa on jo kokeiltu yrityskohtaisesti hyvällä menestyksellä. Olennaista näissä tapauksissa on, että henkilöstö on voinut vaikuttaa päätöksiin ja muutokset ovat olleet vapaaehtoisia.
Elinkeinoelämä tavoittelee samaa, mitä Stalin aikoinaan: tuottavuuden kasvua. Vaikka elinkeinoelämän ja kommunistihallinnon maailmankuvat ovat toisilleen vieraat, yksi yhteinen piirre niillä on: ne välineellistävät ihmisen ja olettavat ihmisten toimivan mekaanisesti joka tilanteessa aina samalla tavalla. Mutta me ihmiset emme toimi näin vaan elämme omaa elämäämme.
Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja
