Kurkista lopetettuun Hanasaaren voimalaan
13.6.2023Helsinkiläinen kaukolämpöä ja sähköä tuottanut voimala seisoo hiljaisena kahden aikakauden kynnyksellä.
Helsinkiläinen kaukolämpöä ja sähköä tuottanut voimala seisoo hiljaisena kahden aikakauden kynnyksellä.
Elinkeinoelämä ja yrittäjät tyrmäsivät nelipäiväisen työviikon tuottavuuden perusteella. Tuottavuuden tavoittelu on ollut tärkeää jopa Stalinille.
Monet kulttuurikohteet yhdistävät muistoja sodasta, taisteluharjoituksista, arkkitehtuurista ja yhteiskunnan rakentamisesta.
Nykyaikaiset ydinvoimalat suunnitellaan passiivisesti turvallisiksi. Ne sammuvat ja jäähtyvät häiriön sattuessa itsestään.
Vuosi 2021 on noin 800 jäsenen Hämeenlinnan Insinööreille 75-vuotisjuhlavuosi, jonka kunniaksi yhdistys kerää jäseniltään tarinoita insinööreistä.
Työpaikat vetivät ihmisiä ensin kaupunkeihin. Sitten ihmiset alkoivat työntää työpaikkoja ulos kaupungista.
Hyvällä leivällä on monta nimeä. Satakunnassa leivotaan kakkoa, Tampereella riävää, maukkaita tuotteita samoista aineksista.
Insinööriliitto julkaisi eilen historiantutkimuksensa, joka vie läpi Suomen teknisen kehittymisen.
Maailmanhistoria on synnyttänyt tekniikan alan poikkeuslahjakkuuksia ja pikku hiljaa insinöörien ammattikunnan.