Aamulla jännitettiin, pyyhkiikö myrsky kauan odotetun huvipäivän yli. Kun vielä keskipäivälläkin vain tihuttaa, Powerpark-huvipuisto on täynnä tekniikan ammattilaisten perheitä ja muita seurueita.
Nyt jännitetään ihan muita asioita – huvipuistolaitteita. Pajulan perhe tunnustelee ruokatauolla, uskaltaako mennä Junkers-vuoristorataan.
– Mikä on jännityksen ja pelon ero? kysyy isä Risto Pajula.
Lapset pohtivat vastausta.
– Jännitys tuntuu vatsanpohjassa. Pelko on paljon ylitsepääsemättömämpi tunne, muotoilee Rosa Pajula.
Vatsassa tuntuu
Myös Cobra-vuoristorata tuntuu vatsassa, vaikka sitä katsoisi tukevasti maan päältä. Laitteesta tuleva Simosten perhe ei epäillyt sanavalintoja.
– Aika hurja se oli. Kyllä pelotti, mutta selvisin siitä, Jenni sanoo.
– Musta tuntui kuin koko vaunu lentäisi radalta, kun se lähti ylösalaisin taaksepäin, Niilo lisää.
Muu perhe epäröi, palaako laitteeseen, mutta Niilolla on idea.
– Mennään ehkä myöhemmin – heti ruoan jälkeen.
Tapahtuma kuuluu Huvikesään
Insinööriliitto varasi Härmässä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan huvipuiston aamutunneiksi pelkästään jäsenten ja heidän perheidensä käyttöön. Etukäteen lippuja on varannut kaikkiaan 2 600 henkeä. Tapahtuma on osa liiton valtakunnallista Huvikesä-tapahtumasarjaa.
Liitolla on puistoalueen keskellä oma ständi, jossa pääsee pyörittämään onnenpyörää ja juttelemaan liiton ja Etelä-Pohjanmaan Insinöörien aktiivien kanssa.
– Tänne ei ole tultu puhumaan työmarkkina-asiaa vaan perheen kanssa pitämään hauskaa, tiivistää Etelä-Pohjanmaan Insinöörien hallituksen varajäsen, vapaaehtoinen Ronja Kivi.
Teksti ja kuvat: Janne Luotola