Kansanedustaja Talvitie: Heikot matemaattiset taidot rajoittavat menestystä
31.8.2022Osaajapula aiheutuu suomalaisten heikoista matemaattisista taidoista. Kysymys hallitukselle penää keinoja taitojen parantamiseksi.
Osaajapula aiheutuu suomalaisten heikoista matemaattisista taidoista. Kysymys hallitukselle penää keinoja taitojen parantamiseksi.
Insinööriliiton puheenjohtajan mielestä nyt olisi aika vahvistaa ammattikorkeakoulujen asemaa TKI-toiminnassa ja luoda niille oma rahoitusmalli.
Insinööriliiton opiskelija-aktiivit ympäri maata kokoontuivat viime viikonloppuna yhteen Palvelujen markkinointi -koulutukseen.
Suomalainen delegaatio tutustui siltojen rakennustekniikkaan sekä laivojen rakennustelakkaan.
Insinööriliiton järjestämässä Laskentaan taso korkeammalle -seminaarissa keskiviikkona pohdittiin matematiikan tärkeyttä.
Suomalaisten matematiikan osaamisen taso on laskenut. Asialle pitää tehdä jotain. Keinoja saa esittää.
Nuorten tulevaisuusraportin mukaan koulutus periytyy edelleen voimakkaasti ja epävarmuus työelämää kohtaan on kasvanut.
Yliopiston promootio on hölmistyttävän pöhkö juhla, ja hyvä niin. Jokainen tutkinto on arvokas, eikä kenenkään pidä häpeillä juhlistaa sitä.
Osaamista kertyy töitä tekemällä, mutta sen tukemisessa ja tunnistamisessa on vielä parantamisen varaa.
Kelan etuuksiin on tulossa ylimääräinen indeksikorotus.