Tartuin vieruskaveria hartioista, olkapäilleni laskeutuivat takanani seisoneen kädet ja liityimme näin kolmensadan juhlavieraan mittaiseen ketjuun. Jono kiemurteli miekkaa kohottaneen johtajansa perässä ympäri Vanhan ylioppilastalon juhlahuoneita ja purkautui ulos Helsingin yöhön. Hoilotimme kiemurrellen käsittämätöntä makaronirallia, ja frakin hännykset ja mekkojen helmat liehuivat.
Tämä järjetön ihmiskuvio oli osa neljän päivän ja yön yli jatkunutta Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiota. Toukokuussa järjestetyssä seremoniassa juhlittiin perinteiseen tapaan valmiita maistereita ja tohtoreita.
Muun muassa toimittaja Oona Laine pohti kolumnissaan Helsingin Sanomissa koko touhun mielekkyyttä. Hän koki prameat pirskeet konservatiiviseksi hienosteluksi mutta hyväksyi sen järjellä selittämättömänä asiana. Minusta juhlia voi perustella myös järjellä.
Sveitsin jääkiekko-joukkueen fanit liittyivät tanssimaan.
Osallistujat noudattivat tiukkaa pukukoodia, johon kuuluvat frakki tai tarkkaan säädelty mekko. Koodi on tiukka, mutta kaikki sosiaalinen elämä on mielestäni yhtä säädeltyä. Säännöt vain ovat yleensä kirjoittamattomia. Kokemukseni perusteella ei ole tavatonta, että Pohjois-Esplanadilla noustaan kalliista urheiluautosta Kämppiin verryttelyasussa. Tuskin oli ajattelematonta sattumaa, että pääministerimme esiintyi keväällä maailmalle muun muassa mustassa nahkatakissa. Pukeutuminen on yleensä mietittyä yhtä lailla arkena.
Promootioväen kesken pääsee paradoksaalisesti irti ulkoisen edustamisen paineesta. Vaikka maisterin erottaa tohtorista ja maskuliinisen asun feminiinisestä, muuten pukukoodi yhdenmukaistaa sadat osallistujat. Tässä koulu-univormujen yhteisössä ihmiset eroavat toisistaan persoonansa, eivät hepeneidensä perusteella.
Jos juhliin osallistumista tarkastelee ulkopuolelta, järjestelyt eroavat toki perinteisestä illanvietosta. Eräs osallistuja piti juhlapuheessaan tärkeänä, että Suomessa pidetään kiinni sosiaalisen nousun mahdollisuudesta. Myös köyhän on saatava opiskella niin pitkälle kuin hänen kykynsä sallivat. Olen samaa mieltä, ja siksi tarvitaan myös juhlia, joissa se sosiaalinen nousu voi näkyä.
Toinen juhlapuhuja pohti tilaisuudessa, osoittaako juhliin osallistuminen ylemmyydentuntoa muihin nähden. Hän ei pitänyt itseään muita parempana muttei kokenut, että oma ylpeys olisi muilta pois. Ei olekaan.
Promootiojuhlaan kuuluneessa makaronitanssissa tapahtui osuvasti yllättävä käänne. Ylioppilasaukiolle osui joukko Sveitsin jääkiekkojoukkueen faneja, jotka liittyivät punaisine paitoineen hetkeksi juhlijoiden letkaan tanssimaan ja laulamaan. Hekin oivalsivat, että riemu ei ole keneltäkään pois vaan sitä voi jakaa.
Olen ylpeä valtiotieteiden maisteri enkä häpeä juhlistaa sitä. Kannustan jokaista – tutkinnosta ja ammatista riippumatta – iloitsemaan saavutuksistaan. Kaikkien maassa suoritettavien tutkintojen ansiosta meillä on monella tapaa toimiva, hyvinvoiva ja sosiaalisia rajoja rikkova yhteiskunta.
Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja
