Raidejokerissa riittää vielä työtä
25.10.2023Raitiolinja 15 otettiin käyttöön lauantaina, mutta insinööreillä riittää projektin parissa töitä yli 40 vuotta.
Raitiolinja 15 otettiin käyttöön lauantaina, mutta insinööreillä riittää projektin parissa töitä yli 40 vuotta.
Kansainvälinen vertailu nostaa Hong Kongin malliksi toimivasta joukkoliikenteestä. Parannettavaa silti riittää.
Lihasvoimin ja julkisella liikenteellä saapuvat asiakkaat käyttävät eniten rahaa ostoksiin keskustassa.
Maskia pitää käyttää muutamassa erityistilanteessa, mutta sitä saa pitää muutenkin.
Robottiautot kuljettavat matkustajia maksutta Tampereen Hervannassa maaliskuun puoleen väliin saakka.
Säännöllinen raitiovaunuliikenne alkoi Tampereella tänään. Aloittamista juhlittiin kaupungilla sunnuntaina.
Hankeyhtiöt perustettiin nopean raideyhteyden suunnittelemiseksi Helsingistä Turkuun ja Tampereelta Helsinkiin lentoaseman kautta.
Bussit ja ratikat ovat kalliita hankkia ja operoida, mutta maksuton joukkoliikenne tuottaa joskus odottamattomia kokonaistaloudellisia hyötyjä.
Tampereen tulevasta raitiovaunusta tulee tiilenpunainen. Väri vaikuttaa paitsi yleisilmeeseen myös teknisiin ominaisuuksiin.