Ihminen, joka on parhaana – tai pahimpana – vuotenaan istunut junassa noin 20 täyttä vuorokautta, ei aina jaksa olla ihmettelemättä maan rautatieliikenteen kehittämisen ympärillä käytävää keskustelua. Välillä tuntuu, että ihan kaikissa suunnitelmissa ole päätä eikä häntää.
Ennen vanhaan, siis silloin kun kauppaostokset maksettiin markoilla eikä euroilla, markan sanottiin olevan kova konsultti. Tällä haluttiin kertoa, että päätöksiä tehdessä raha ratkaisee, muusta viis, kunhan rahaa syntyy tai sitä säästetään.
Niin oli ennen, mutta ei ole enää. Markka on tietenkin kuollut ja kuopattu, mutta eipä ole euro saavuttanut ainakaan liikennesuunnittelun mittarina samaa asemaa. Markan on korvannut minuutti: Hinnasta viis, 2020-luvun Suomessa tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti paikasta a paikkaan b.
Pohdinnoissani jätän kiistelyn rautateiden kahdesta miljardihankkeesta suosiolla muille. Turun tunnin junaan ja kertaalleen haudattuun Suomirataan on vaikea saada otetta: Ensin mainitussa on kieltämättä puolensa, jälkimmäisessä ei äkkiseltään niinkään.
Junaa turhaan odottavalle minuutit ovat pitkiä.
Mutta Valtionrautateillä pyritään säästämään junamatkustajien aikaa muillakin tavoin kuin rakentamalla uusia, entistä suorempia ja nopeampia ratayhteyksiä. Yksi tapa nopeuttaa junan kulkua on vähentää pysähdyksiä. Oululainen pääsee kotvan tai kaksi nopeammin Helsingistä kotiin, kun IC tai Pendolino suihkii muutaman matkalle osuvan kaupungin ohi pysähtymättä.
Tällaiseen ratkaisuun VR turvautui muutamia vuosia sitten. Eiväthän siitä kaikki matkustajat tykänneet. Systeemi on nimittäin sellainen, jossa toisen säästynyt minuutti on toisen tappio vähintään tuplana, sanoo nimimerkki ”Kokemusta on”.
Kyllähän Hämeenlinnan ohi pyyhkäisevät junat vähän aikaa harmittivat, mutta ei kauan. Junamatkustajalle murheita tulee, murheita menee, niihin on vuosien varrella jo totuttu.
Pääsääntöisesti junat kulkevat ajallaan, mutta joskus lumentulo yllättää, kalusto tai kuljettaja ovat hukassa ja niin edelleen. Asemalla junaa turhaan odottavalle minuutit ovat joskus pitkiä.
Eniten rassaa epätietoisuus myöhästymisen pituudesta. Asemien näyttötaulut, raiteiden näyttötaulut ja kuulutukset ovat usein sekaisin kuin vaarivainaan käkikello. Erikoiselta tuntuu, että mikään maailman moderni teknologia ei auta saamaan asiaa kuntoon.
Pienistä ongelmista huolimatta juna on kuitenkin oivallinen keino taittaa työmatkat. Junassa voi muun muassa pohtia työkaverin kanssa kaikessa rauhassa ja ilman kiirettä ajan merkitystä ihmiselle. Mitä me teemme kaikilla niillä minuuteilla, joita VR ja kumppanit meille säästävät?
Tulimme siihen tulokseen, että meitä ei innosta puhua kovaan ääneen säästöön jääneistä minuuteista. Ihmisten elämässä on jo ilmankin ihan riittävästi stressitekijöitä, kiireen tuntua ja säntäämistä paikasta toiseen.
Mahtaako maailma tulla yhtään paremmaksi, jos juna taittaa matkan Tampereelta Helsinkiin viisi minuuttia nopeammin tai hitaammin? Pääasia on, että pääsee perille, enemmin tai myöhemmin.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
