Kenenkään ei tarvitse kirjoittaa nimeään listaan osallistuakseen lakkoon.
Insinööri-lehti työmarkkinat

Yritykset painostavat työntekijöitä laittomasti lakon alla

YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa paheksuu useiden teknologiateollisuuden yritysten toimintaa ennen ensi maanantaina uhkaavaa lakkoa.

Useissa teknologiateollisuuden yrityksissä on Oksan mukaan sorruttu mahdollisesti jopa laittomuksiin.

– Useat yritykset ovat muun muassa antaneet ohjeistuksia, joissa lakkoon osallistuvia on velvoitettu kertomaan osallistumisestaan etukäteen työnantajalle. On jopa annettu ohjeistuksia, joiden mukaan lakossa oleminen tulkitaan luvattomaksi poissaoloksi, jos työntekijä ei näin menettele. Työnantajan tämän kaltainen toiminta on yksiselitteisen lainvastaista, Oksa sanoo.

Oksa muistuttaa työtaisteluoikeuden olevan kaikille kuuluva, lailla turvattu oikeus. Perustuslaissa suojataan ammatillinen yhdistymisvapaus, johon myös lakko-oikeus kuuluu. Suomea sitovat myös asiaa koskevat kansainväliset sopimukset.

– Lakkoon osallistuvista työntekijöistä ei ole syytä kerätä minkäänlaisia listoja eikä lailliseen lakkoon osallistumisesta voi tulla kenelläkään henkilökohtaisia seurauksia. Kenenkään ei tarvitse nimeään listaan laittaa.

– Vaikuttaa selvältä, että kyseessä on laiton painostus, kun työntekijöitä uhataan lakon yhteydessä luvattomalla poissaololla. Käsittämätöntä toimintaa, Oksa puuskahtaa.

Oksa huomauttaa, että työntekijöiden ei tarvitse ilmoittaa lailliseen lakkoon osallistumisestaan mitenkään. Listojen kerääminen lakkoon osallistuvista työntekijöistä uhkaa heidän yhdistymisvapauttaan ja jo pelkkä listojen kerääminen voi olla laitonta painostusta.

YTN:n neuvottelupäällikön mukaan järjestö tulee puuttumaan tiukasti jokaiseen tapaukseen, jossa lakkoon osallistuvia on uhattu tai heille on koitunut henkilökohtaisia seuraamuksia.

– Vetoankin yrityksiin, että laitatte jäitä hattuun ja kuuma-Kallet kuriin. Tilanne on muutenkin hankala, ei tässä tarvita mitään laitonta uhkailua ja painostusta työpaikoilla kiristämään tilannetta, Oksa sanoo.

YTN:n on antanut teknologiateollisuuden sopimusalalle noin 30 yritystä ja 50 työpaikkaa koskevan lakkovaroituksen. Jos sopimusta ei synny, kolmen päivän lakko alkaa maanantaina 9.12. ja kestää 11.12. saakka. Suunnittelu- ja konsulttialalla YTN;n julistamat kolmen päivän työnseisaukset on jaksotettu yrityskohtaisesti ajalle 9.-18.12. Toimet koskevat kaikkiaan noin 50 000 ylempää toimihenkilöä.

Kuva: Nophamon Yanyapong /Mostphotos