Kemian ensimmäinen lakkopäivä tähdensi sopimisen tärkeyttä
11.4.2025Ylemmät toimihenkilöt jäivät tänään kotiin useassa kemian alan yrityksessä.
Ylemmät toimihenkilöt jäivät tänään kotiin useassa kemian alan yrityksessä.
Ylemmille toimihenkilöille ei ole toistaiseksi herunut samaa kuin muille henkilöstöryhmille.
Lakko on viimeinen keino, jolla ylemmät toimihenkilöt pyrkivät saamaan yleiskorotuksen.
Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden ensimmäinen lakkopäivä hiljensi työpaikkoja ympäri maata.
Painostustoimiin turvaudutaan, kun sopimukseen ei päästä tavanomaisin keinoin neuvottelemalla. Ne ovat työntekijöille keskeinen vaikuttamisen keino ja perusoikeus.
Työtaistelu kalskahtaa yksilökeskeisessä maailmassa vieraalta, mutta itse asiassa se on aivan luonnollinen oikeus.
Kaivosyhtiö ilmoitti tänään päättäneensä muutosneuvottelut ja keskeyttävänsä tuotannon.
Osa työnantajista on ilmoittanut keskeyttävänsä palkanmaksun, ja ansiosidonnaisen maksusta voi syntyä kiistaa.
Suomi on tänään pyörinyt puoliteholla, kun iso joukko palkansaajia on vastustanut hallituksen työelämäuudistuksia päivän työnseisauksella.
Moni palkansaaja jäi tänään kotiin vastalauseena maan hallituksen työelämää heikentäville toimille.