Lakko alkaa tänään muun muassa Tampereella.
Insinööri-lehti työmarkkinat

Kunta-alalla alkaa ylityö- ja vuoronvaihtokielto

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on julistanut koko kunta-alaa koskevan toistaiseksi voimassa olevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon.

Nyt jo neljännen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tavoitteena on vauhdittaa kuntasektorin jumiutuneita virka- ja työehtoneuvotteluja.

Maanantaina 18. huhtikuuta alkava, toistaiseksi voimassa oleva kielto koskee neljää JUKOn sopimusalaa (KVTES, OVTES, TS, SOTE).

Myös JHL ja Jyty ovat ilmoittaneet vastaavasta painostustoimesta.

JUKOn kahden vuorokauden mittaiset lakot Kuopiossa ja Tampereella alkavat tänään ja päättyvät keskiviikkona puoliltaöin. Lakot koskevat laajaa joukkoa JUKOn jäsenliittojen akavalaisia kuntatyöntekijöitä eri toimialoilta.

Kunta-alan työriitojen sovitteluun asetettiin sovittelulautakunta viime perjantaina.

Jos kunta-alan yli 420 000 palkansaajan uudesta virka- ja työehtosopimuksesta ei synny sopua ensi maanantaihin 18. huhtikuuta mennessä, seuraavat lakkopaikkakunnat ovat Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen 19.–25. huhtikuuta.

JUKOn, JHL:n ja Jytyn ilmoittamat lakonuhat eri puolilla Suomea koskevat yhteensä jopa 81 000:ta kuntapalkansaajaa.

Hannu Kanerva /Mostphotos