Taskussamme kulkee laite, joka sisältää enemmän tietoa kuin yksikään kirjasto ihmiskunnan historiassa. Muutamalla painalluksella saamme vastauksen lähes mihin tahansa kysymykseen. Videopuhelu maapallon toisella puolella olevan ihmisen kanssa onnistuu yhtä vaivattomasti ja pikaviestimiäkin löytyy joka lähtöön.
Silti yhä useampi kokee olevansa yksin.
Tänä vuonna on uutisoitu tapauksista, joissa nuoren tärkeimmäksi keskustelukumppaniksi on tullut chatbot. Joissakin tapauksissa keskustelut ovat päättyneet traagisesti.
Vaikka kyseessä on kielimalli, ihmiset saattavat tulkita sen ymmärtävän enemmän kuin se todellisuudessa ymmärtää. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevan nuoren voi olla vielä vaikeampaa erottaa empaattiselta kuulostava vastaus aidosta inhimillisestä ymmärryksestä.
Tekoäly ei kuitenkaan ole syyllinen kenenkään yksinäisyyteen, mutta se on löytänyt yhteiskunnallisesta ongelmasta markkinaraon.
Länsimaiset yhteiskunnat ovat vuosikymmeniä korostaneet yksilökeskeisyyttä ja henkilökohtaista menestystä. Kehitys on tuonut mukanaan vaurautta ja valinnanvapautta, mutta samalla yhteisöllisyyden merkitys on heikentynyt, sosiaaliset suhteet pirstaloituneet ja yhä useampi joutuu painimaan ongelmiensa kanssa yksin.
Tekoäly ei korvaa sitä, mitä yhteisöt ja perheet ovat tarjonneet.
Paradoksi on ilmeinen. Yhtäältä emme ole koskaan olleet teknologisesti yhtä tiiviisti yhteydessä toisiimme, mutta toisaalta emme ole myöskään puhuneet yhtä paljon yksinäisyydestä.
Markkinat tekevät sen, mitä markkinat osaavat tehdä. Ne tarjoavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Jos ihmisiltä puuttuu seuraa, joku tarjoaa seuraa. Sosiaalinen media kaupallisti huomiomme. Tekoälyn tuottajat ovat alkaneet kaupallistaa läheisyyden kaipuutamme.
IRC-Galleria lanseerattiin vuonna 2000, ja vasta nyt olemme heränneet keskustelemaan vakavasti sosiaalisen median vaikutuksista nuorten mielenterveyteen ja alaikäisten käyttörajoituksista. Tekoälyn kehitys etenee huomattavasti nopeammin. Jos tarvitsemme toisen neljännesvuosisadan ymmärtääksemme sen vaikutukset, olemme auttamattomasti myöhässä.
Edelleen tekoäly itsessään ei ole paha asia. Se voi aidosti madaltaa kynnystä puhua vaikeistakin asioista, tarjota tukea yksinäisiin hetkiin ja auttaa ihmisiä, jotka eivät muuten hakeutuisi keskustelemaan kenenkään kanssa ja saada tarvitsemaansa apua.
Siksi en pohdi niinkään sitä, voiko tekoäly olla ystävä tai keskustelukumppani. Olennaisempi kysymys on, miksi niin moni joutuu turvautumaan koneeseen silloin, kun tarvitsisi ihmistä.
Tekoäly ei pysty yksin korvaamaan sitä, mitä yhteisöt, perheet ja toimivat palvelut ovat perinteisesti tarjonneet. Jos markkinat alkavat myydä meille ystävyyttä, läheisyyttä ja kuuntelemista palveluna, mitä se kertoo rakenteista, jotka ennen tarjosivat ne ilmaiseksi?
Ihminen on psykososiaalinen olento, jonka hyvinvointi rakentuu niin ihmissuhteista, yhteisöistä kuin yhteenkuuluvuuden kokemuksesta. Siksi yksinäisyyttä ei ratkaista tiketillä eikä ihmissuhteita voi ulkoistaa kielimallille.
”Tänä yönä viimeinkin, rakastuin mä luuseriin, joka aito on ja vielä enemmän”, kirjoitti Risto Asikainen. Luuseri oli sentään ihminen.
Hung Pham
Insinööriliiton järjestöasiantuntija