Mikä kohtaannossa kiikastaa?

Työelämän kohtaanto-ongelmasta puhutaan paljon. Ihme kyllä, sillä kohtaanto on sanana monille ihmisille vieras ja vaikeasti ymmärrettävä. Se on sitä myös kirjoitusohjelman tekstintarkistukselle. Lyhyesti selitettynä kohtaanto on työmarkkinatermi, jolla tarkoitetaan avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamista tai sen puutetta.

Vielä muutama vuosi sitten lähes koko Suomi uhkasi muodostua yhdeksi äkillisen rakennemuutoksen kriisialueeksi. Nyt suunta on eri. Esimerkiksi Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa nauttivat niin sanotusta positiivisesta rakennemuutoksesta.

Huonossa rakennemuutoksessa firmat pistävät laput luukulle ja työntekijät kilometritehtaalle. Iloisessa rakennemuutoksessa talous kasvaa ja elinkeinoelämässä menee hyvin, mutta osaajia puuttuu.

Kohtaanto-ongelmasta puhutaan edelleen pitkälti alueellisena ilmiönä. Syvällä takaraivoissa istuu ajatus, että työttömiä istuu vaikka kuinka paljon jossain Kainuun takametsissä itse rakentamissaan omakotitaloissa, joista eivät suostu muuttamaan pois.

Tämän ajatuksen looginen johtopäätös on kiristää työttömyysturvan saannin ehtoja, laajentaa työttömän velvoitteita ottaa mikä tahansa työ vastaan ja tarjota siihen päälle koristeeksi liikkuvuusavustusta.

Entä sitten, jos kohtaanto ei olekaan alueesta tai työhaluista kiinni?

Insinööriliiton selvitykset työttömien insinöörien alueista ja aloista ovat pitkään osoittaneet, että työttömiä on eniten juuri samoilla alueilla kuin missä on eniten avoimia työpaikkoja. Talous vetää Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta näillä alueilla on myös eniten työttömiä.

Aloittain ilmiö on samankaltainen: esimerkiksi ohjelmistoala kasvaa hurjasti ja kärsii osaajapulasta, vaikka samaan aikaan työttömistä insinööreistä neljäsosa on it-alan osaajia. Vaikuttaisi siis siltä, että kohtaannon suurimmat haasteet liittyvät osaamiseen, ei niinkään työhaluihin.

Työ- ja elinkeinoministeriön vuotta 2017 kartoittavassa työolobarometrissa noin viidennes vastaajista arvioi, ettei löytäisi ammattia ja työkokemusta vastaavaa työtä, jos jäisi työttömäksi. Tulos on samansuuntainen kuin Insinööriliiton
vuonna 2016 julkaisemassa, työttömille jäsenille tehdyssä kyselytutkimuksessa. Siinä työttömistä insinööreistä 24 prosenttia ei uskonut löytävänsä uutta työtä. Suurimmat syyt pessimistiselle näkymälle olivat ikä ja vanhentunut tai muuten puutteellinen osaaminen.

Työolobarometrin mukaan osallistuminen koulutuspäiviin on vähentynyt. Vähiten koulutukseen pääsevät osallistumaan teollisuudessa työskentelevät. Myös vaikuttamismahdollisuuksien koetaan olevan hienoisessa laskussa. Kehityssuunta ei lupaa hyvää tulevaisuuden työelämälle.

Työttömyysturvan kiristämiseen tähtäävät aloitteet eivät kohtaanto-ongelmaa ratkaise. Ei sitä tee liikkuvuusavustuksien lisääminenkään. Kunnianhimoinen ote osaamisen kehittämiseen yhteiskunnassa ja yrityksissä tepsisi huomattavasti paremmin.