Pisa-tulokset kertovat meistä aikuisista
16.9.2026Suomen sijoitus koulutuloksissa oli huonontunut jälleen. Osaamistason heikkeneminen vaikuttaa koko maan kilpailukykyyn, ja siksi koulutukseen on ymmärrettävä panostaa.
Suomen sijoitus koulutuloksissa oli huonontunut jälleen. Osaamistason heikkeneminen vaikuttaa koko maan kilpailukykyyn, ja siksi koulutukseen on ymmärrettävä panostaa.
Jokainen osallistuja toteutti omaan työhönsä liittyvän parannusprojektin Insinööriliiton järjestämällä kurssilla.
Suomalaisnuorten luonnontieteiden osaaminen on heikentynyt edelleen.
Yritykset pystyvät innovoimaan paremmin, kun ne kehittävät osaamistaan työyhteisönä.
Muutoksen kiihtyminen kasvattaa yritysten tarvetta kouluttaa työntekijöitään.
Henkilöstö on puolustuskyvyn tärkein voimavara. Palvelussuhteen ehtojen ja työhyvinvoinnin on oltava kunnossa, jotta järjestelmistä saadaan kaikki irti.
Kirjoitan, siis olen. Tekoälyn avulla syntyy kelpo tekstiä sekunneissa, mutta kuulostaako teksti minulta vai koneelta?
PISA-tutkimuksen tulosten heikkeneminen ei tunnu yllättävän enää ketään. Syitä on löydetty pilvin pimein, mutta hyvä kysymys kuuluu, mitä ryhtyä korjaamaan.
Ihminen tarvitsee tuunaamista siinä missä autokin. Aikuisopintotuki on ollut oiva keino oppia uutta tai päivittää vanhoja tietoja ajan tasalle.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on tänään lähettänyt eduskuntaryhmille 24 kysymystä, joilla tunnustelija selvittää puolueiden mahdollisuutta hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa.