Insinööri-lehti

Kiirettä piisaa

Nyt on todistettu, että nykymaailman työelämässä on liikaa töitä ja kiirettä sielläkin, missä sitä kaiken järjen mukaan ei pitäisi olla. Nimittäin patologian laitoksella.

Luulisi, että viimeisen hengenvetonsa vetäneillä tomumajoilla on aikaa odottaa asiallista ja asiantuntevaa kohtelua, mutta näin ei tapahdu, ei ainakaan Ruotsissa. Lehdessä nimittäin luki, että länsiruotsalaisessa Kristianstadin kaupungissa paikallisen patologian laitoksen talonmies on hoitanut kiireapuna ainakin kaksi ruumiinavausta.

Tässäkin tapauksessa henkilöstöpula ja alan ammattilaisten lomat olivat peruste varsin erikoiselle ratkaisulle. Talonmies ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; laitoksen johtajan mukaan mies oli aiemmin seurannut useita avauksia ja käsittelyt niissä yhteyksissä muun muassa sisäelimiä.

* * *

Pieni kohu talonmiehen patologin tuurauksista syntyi, ja syystäkin. Siinä oli naama kalpeana muillakin kuin vainajilla, kun paikallislehti paljasti ”talonmies Svenssonin” leikelleen entisiä naapureita.

Mutta kyllä Sieväseltä heruu rahtunen ymmärrystä myös laitoksen johtajalle. Esimiehenä Sievänen tietää, miltä tuntuu, kun töitä on paljon ja henkilöstön määrä on mitoitettu päin Prinkkalaa.

Siitä on kuulkaa nauru kaukana. Työkaluja on vain joskus lyötävä vähemmän osaaviin käsiin ja toivottava, että vahingot jäävät pieniksi. Se on pelin henki monessa työpaikassa näinä kvartaalitalouden luvattuina aikoina.

* * *

Mutta se Sievästä askarruttaa, saavatko kaiken maailman oppisopimuskoulutusten, kisällijärjestelmien, uranvaihtojen ja elinikäisen oppimisen ylipapit tästä esimerkistä lisää ja ennen kaikkea liikaa vettä myllyynsä.

Se on nimittäin niin, että jos ruotsalainen talonmies kykenee hoitamaan muutaman päivän päälle katsomisen jälkeen patologin hommia, oppisopimuskoulutuksessa ollaan aika pitkällä. Obduktioiden eli ruumiinavausten tekeminen nimittäin on alan erikoislääkärin, ei puoskarin puuhaa.

Sievänen nostaa tässä kohtaa kuitenkin varoittavan sormensa pystyyn ja yksikantaan muistuttaa, että sieltä patologin leikkauspöydältä ei ole pitkä matka sairaalan muille osastoille.

Käsi pystyyn, kuka haluaa, että seuraavan nivustyrän leikkaa talonmies, ei kirurgi?

* * *

Se kyllä täytyy myöntää, että talonmiehet – ollaan sitten koti-Suomessa tai länsinaapurissa – ovat monitaitoisia miehiä.

Siinä missä Svensson tuuraa patologia, meillä takavuosina eräs talonmies, taisi olla Nyrönen nimeltään, toimi erään olympiaurheilijan lääkärinä ja sairaanhoitajana iskemällä B-vitamiinipiikkejä juoksijan pakaraan.

Mutta toisin kuin Ruotsissa, meillä talonmiehen ammatinvaihto ei mennyt aivan putkeen. Perkeleen Nyrönen sekoitti B-vitamiiniampullin kiellettyyn lääkeaineeseen ja urheilusankarimme kärysi dopingista.

Oli siinä kansakunnalla selittämistä.