Paimenpojan huuto ja todellisuus

Kaikkihan joskus satuilevat, mutta kuka muistaa satuja? Muinaiskreikkalainen Aisopos (n. 650–520 eaa) kirjoitti aikanaan opettavaisen lastensadun Poika ja Susi. Sadussa on edelleen opiksi otettavaa.

Aisopoksen sadussa paimenpojan aika kävi toimessaan pitkäksi. Itseään hauskuuttaakseen hän juoksutti kotikylän miehet lammaslaitumelle huutaen ”susi, susi”. Ja kylän miehet juoksivat, ainakin aluksi.

Todellisuudessa sutta ei ollutkaan. Lammaskatras oli suojassa pedoilta. Paimenpojan toistettua omasta mielestään hauskan pilansa riittävän monta kertaa kukaan ei enää uskonut suteen.

Lopulta tuli nälkäinen susi ilmestyi laitumelle oikeasti. Paimenpojan surkeista huudoista huolimatta kukaan ei korviaan lotkauttanut ja susi pisteli pojan poskeensa.

Useissa yrityksissä haetaan menestystä henkilöstön kautta. Vähintään kerran vuodessa, joko pikkujouluissa tai kesäjuhlissa, johtaja mahtipontisesti lausuu: ”Henkilöstö on tärkein pääomamme.”

Siinä sitä lasketaan laskutikulla tai älypuhelimen laskimella yhteen paikallaolijoiden palvelusvuosia ja ilmoitetaan tuhatlukuna firmassa olevan osaamista. Tottahan tämä on, etenkin asiantuntijayhteisöissä. 

Vuokra-avokonttoreissa tuota henkistä pääomaa vuodatetaan näppäimistön kautta moniydinsuorittimelle. Bittivirrat kulkevat vuolaina kuin Palsankoski Multialla. Tuotekehitykseen ei vielä saada robottia, jonka keinoäly innovoi uutta tuotetta alati kasvaviin ja muuttuviin tarpeisiin. Ei auta, kyllä siihen se pikkujoulujen työn sankari joudutaan vielä palkkaamaan.

Silti tätä pääomaa uhkaa vuosittain määrittelemätön joukko irtisanomisia ja lomautuksia. Kukaan ei enää kauan usko paimenpoikaa (lue: toimitusjohtaja), joka uskollisesti hokee henkilöstön korvaamattomuutta. Esimerkkejä tästä on tänäkin keväänä saatu.

Suurten yritysfuusioiden jälkeen on haettu synergiaetuja henkilöstöä sopeuttamalla. Samalla on sanottu, että tämä riittää tällä kertaa. Eipä mene aikaa vuottakaan, kun jälleen sopeutetaan. Jäljelle jäävät ihmettelevät, että eikö mikään riitä. Kotvan kuluttua huomaavat, että ei riitä, ei.

Miten käy myllyssä henkilöstön motivaatiolle ja työhyvinvoinnille? Usko alkaa rakoilla ja tulppa vuotaa. Toimitusjohtajan juhlapuheista välittämättä liikutaan parempia tai ainakin varmempia työpaikkoja kohti. Syntyy niin sanottua aivovuotoa, mitä se sitten onkaan.

Liikkuvuuden mahdollistaa koheneva talous. Nimeltä mainitsematon telakka Suomen Turussa sai kaksi suurta risteilijätilausta, joiden työllistävä vaikutus on jopa 14 000 miestyövuotta telakalle ja ympäristöön.

Nyt kannattaa paimenpojan tosissaan miettiä, mitä firman kesäjuhlissa suustaan päästää. Puheille pitää löytyä katetta, omasta osaavasta porukasta kannattaa pitää kiinni. Muuten homma ei toimi ja menestys jää haaveeksi.

Työstään voi myös nauttia, vaikka toisinkin kuulee joskus sanottavan. Edesmennyt moniosaaja Pertti ”Spede” Pasanen ilmaisi asian jotenkin näin: ”On mukava mennä aamulla töihin, kun tietää pääsevänsä leikkimään.”