Helsinkiläisessä kaupunginosalehdessä julkaistiin viime viikolla tekoälyllä tehty katuhaastattelu, jossa ei ollut totta edes toinen puoli. Oikeasti haastatteluksi naamioidussa jutussa kaikki oli koneen keksimää, niin haastateltavat, heidän kuvansa ja kuin heidän sanomansa.
Koneen keksimän jutun julkaissut Lauttasaari-lehti ei ole mikä tahansa läystäke. Lehti ilmestyy 45 kertaa vuodessa ja sen painosmäärä on 7 000. Selvää on, että avustajan tekemän katuhaastattelun paljastuminen tekoälyn tekeleeksi on lehdessä johtanut anteeksipyyntöihin ja erilaisiin selvitystoimiin.
Tapaus on lehden kannalta ikävä, mutta ei suinkaan ainutkertainen. Tekoälyllä tehtyä materiaalia voi aina silloin tällöin putkahtaa lehden sivuille vastuullisten tekijöiden tietämättä. Todennäköisesti riski tähän vain kasvaa tekoälyn kehittyessä ja sen käytön lisääntyessä.
Myönnän auliisti, että kaltaiselleni journalismin muinaisjäänteelle median kehityksen seuraaminen on ollut hämmentävää, jossain määrin jopa tuskallista, jo pitkään. Ennen kaikkea sosiaalisen median kasvu on ajanut perinteistä mediaa ahtaalle ja vähentänyt varsinaista tiedon välityksen merkitystä yhteiskunnassa.
Tekoäly on hyvä renki mutta huono isäntä.
Sosiaalisen median paineessa tarkistettu tieto ja sen välittäminen uhkaa jäädä perinteisessä mediassa prioriteettilistalla taka-alalle. Kilpailu ihmisten huomiosta on kiristynyt, mikä pakottaa perinteistä uutismediaa kilpailemaan sosiaalisen median kanssa samoilla säännöillä.
Tässä pelissä huomionkipeys ajaa faktan ja todellisuuden heijastamisen edelle. Otsikko, kuva tai kokonainen juttu on yhdentekevä, jos se ei herätä tunnetta ja aiheuta keskustelua. Tässä kontekstissa on suorastaan ymmärrettävää, että paikallis- tai kaupunkilehden peruskauraksi laskettava katugallup on ensimmäisiä juttuja, joka seuloutuu tekoälyn tekemäksi: ketä se oikeasti liikuttaa, mikä on ”Annen”, ”Jaakon” tai ”Minnan” tärkein juhlapäivä.
Mitä Lauttasaari-lehden tapauksesta mahdollisesti seuraa? Minulle tekoäly on kuin tuli, hyvä renki mutta huono isäntä. Se on toimittajan – kuten monen muun ammattiryhmän – työssä mainio apuväline, kunhan sen käytössä muistaa pitää järjen mukana.
Journalistin tärkein työ on välittää tietoa ja kertoa, mitä maailmassa tapahtuu. Toimittajat mieltävät itsensä myös vallan vahtikoiriksi, joiden kuuluu myös taustoittaa ajankohtaisia asioita tarpeen mukaan.
Siinä työssä on erilaisia tyylilajeja lähes yhtä monta kuin tekijöitä, mutta faktojen oikeellisuudesta ja totuudesta toimittaja ja media ei voi tinkiä. Virheitä ei voi välttää, mutta luotettavuutta ja uskottavuutta ei kannata ehdoin tahdoin vaarantaa.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö