Kävimme työmaaporukalla Helsingin Rautatieasemalla tänään kertomassa, mitä mieltä me olemme maan hallituksen aikeista puuttua vapaaseen sopimusoikeuteen. Tuli siinä samalla vastustettua vähän muutakin, kuten hallituksen aikeita leikata sunnuntai- tai ylityökorvauksia.
Pienen ihmisen asialla siis olimme. Oli siellä muitakin, poliisin arvion mukaan noin kolme jäähallista eli 30 000 palkansaajaa. Keli oli mitä oli, vesisateesta ja tuulesta huolimatta kiva keikka.
Niin, se piti vielä kaikille nihilisteille sanoa, että me olimme poliittisessa mielenosoituksessa, emme lakossa. Ja paikallisesti sovimme – nyt kun se vielä on mahdollista eikä hallitus ole sitä erikseen kieltänyt – jäävämme tilaisuuden jälkeen kaupungille palkattomalle vapaalle.
* * *
No mitä mielenosoituksesta jäi käteen, paitsi hyvä mieli ja kohtuullisen märkä vaatekerta. Annetaan nyt aluksi tunnustusta vastustajille eli hallituspuolueiden edustajille.
Se kuulkaa vaatii mielen rohkeutta mennä puhumaan noin suurelle väkijoukolle tietäen, että banderollien ja ylös kohotettujen käsien takana ei ole ensimmäistäkään ymmärtäjää. Joten tässä mielessä keskustan Annikka Saarikko, kokoomuksen Arto Satonen ja perussuomalaisten Sampo Terho selvisivät mainiosti.
Se mitä he sanoivat, on sitten kokonaan toinen juttu. Sieltä tuli kolmeen kertaan kuultua se tuttu liturgia, kuinka tässä ollaan isänmaan asialla, kaikkien pitää osallistua ja voi, voi kun on ikävä tällaisia tehdä, mutta kun on pakko.
* * *
Kehuja on pakko jakaa myös itse pääosan esittäjille eli mielenosoittajille. Onhan se komeaa, että Suomessa saadaan yli 30 000 ihmistä osoittamaan mieltään tärkeäksi kokemansa asian puolesta.
Ja millä tavalla: Mielenosoitus sujui kaiken kaikkiaan hyvin, Sieväsen näkemän mukaan ihmiset käyttäytyivät niin kuin kuuluukin, osoittivat mieltään kukin tavallaan. Joku buuasi, toinen näytti keskisormea, kolmas huusi välihuutoja eduskunnan kyselytunnin antaman esimerkin mukaisesti.
Juuri tämä aiheutti meidän joukkomme ainoan ”miestappion”. Satosen puhuessa Nieminen karjaisi Sieväsen korvan vieressä ”Alas pakkovalta” sen verran antaumuksella, että korva on lukossa vieläkin.
* * *
Mielenosoituksen jälkeen ajauduimme yhdelle oluelle Rautatietorin nurkilla olevaan baariin. Yhdessä totesimme, että kyllä länsimainen demokratia erilaisine oikeuksineen ja vapauksineen on hieno ja puolustamisen arvoinen asia.
Niin, ja kansallisen yhtenäisyyden vaaliminen ja pyrkimys sopimiseen on arvossaan riidan kylvämisen sijaan. Toisen mielipidettäkin olisi hyvä kunnioittaa, ja jos kansallisia talkoita pääministeri haluaa järjestää, hyvä olisi pyytää sinne kaikkia ja jakaa taakkaa hieman tasapuolisemmin.
Mielenositusmoodissa siis iltapäivää jatkoimme, mutta katon alla. Mutta enää emme huutaneet, ei edes Nieminen.
